Bernie Ecclestone: Formula ykköset eivät tarvitse nuoria katsojia

Formula ykkösten kaupallinen johtaja Bernie Ecclestone ei pidä lajin katsojakunnan ikääntymistä ongelmana. Paitsi että lajia ylipäätään seurataan entistä vähemmän, kritiikkiä on aiheuttanut sen kyvyttömyys houkutella nuoria katsojia.
Ecclestone kertoo tuoreessa Campaign Asia -haastattelussa, että nuorille ikäryhmistä kaupallisesti vähän hyötyä formula ykkösille ja sen sponsoreille.
– Jos sinulla on brändi, jonka haluat satojen miljoonien ihmisten silmien eteen, voin tehdä sen helposti sinulle televisiossa, Ecclestone sanoi.
– Sitten sanot, että on löydettävä kanava, jolla joku 15-vuotias saadaan katsomaan formula ykkösiä, koska joku haluaa laittaa brändin heidän silmiensä eteen? Hän ei tule olemaan vähääkään kiinnostunut.
– Nuoret penskat näkevät kyllä Rolex-brändin, mutta lähtevätkö he ostamaan kellon? Heillä ei ole varaa siihen. Tai vaikkapa toinen sponsorimme UBS; penskoja ei kiinnosta rahoitusliiketoiminta.
– En ymmärrä, miksi ihmiset haluavat napata tämä niin sanotun ”nuoren sukupolven”. Myydäkseenkö heille jotain? Useimmilla heistä ei ole rahaa. Menen mielummin seitsemänkymppisen kaverin luokse, jolla on rutkasti rahaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- F1-kausiennakot: Tulokkaat tutuksi – tässä kaikki tulevan kauden viisi keltanokkaa
- F1-talvitestien arvio: Yksi talli selkeä mestarisuosikki – Red Bull ja Verstappen suurissa vaikeuksissa
- F1-talvitesteissä hämmentävä tilanne – bussi eksyi Bahrainin radalle
- F1-talvitestien toinen päivä paketissa – Williamsilta lupaavia merkkejä
- F1-sarjalta raju päätös: Legendaariseen Monacon osakilpailuun poikkeussääntö
- F1-talvitestien ensimmäinen päivä paketissa – yksi talli selkeästi muita perässä
- F1-sarjan talvitestit keskeytyvät harvinaisesta syystä – jokainen talli ongelmissa
- MM-rallikuskeille riitti – kova kannanotto FIA:n toimista
- Lähde: Lewis Hamiltonin ensimmäinen Ferrari-testi penkin alle – ”Totutteluun tulee menemään aikaa”
- Kutkuttava vihjaus – Voidaanko F1-sarjassa palata legendaarisiin V10-moottoreihin?