Hapan-Hamilton kiistää selkärangan murtuneen – "Voin olla mestaruushaastaja"
Yksi viime viikonlopun kuumimmista puheenaiheista oli Lewis Hamiltonin nyrpeä ilme Australian osakilpailun jälkeen. Aika-ajot voittanut McLaren-kuski näytti olevan varma voittaja – olihan huippunopealla britillä ilmeisen nopea auto alla, uusi alku puhtaalta pöydältä ja ensimmäinen lähtöruutu. Viime vuoden kaltaisia ongelmiakaan Hamilton ei kohdannut.
Toisin kävi. Jenson Button jatkoi siitä mihin viime kaudella jäi ja otti ohjat kisassa ensimmäisestä mutkasta alkaen. Mikä pahempaa, Sebastian Vettel työnsi ”sormensa” väliin ja otti toisen sijan.
Hamilton kuitenkin vakuuttaa, että henkinen selkäranka on kaikkea muuta kuin murtunut.
– Jos sellainen on huono päivä minulle, niin en voi valittaa, Hamilton sanoo Daily Mailin mukaan.
– Tiedän, että tämä on auto, jolla voin olla mestaruushaastaja. Jenson osoitti sen. Hänellä oli fantastinen kisa ja on ehdottomasti hyvä startti kaudelle kun molemmat meistä sijoittuivat palkintokorokkeelle.
– Kausi tulee kaikesta huolimatta olemaan todella tiukka, sillä Red Bullit ovat hirvittävän nopeita ja Luoja tietää mistä ne tulivat sunnuntaina, Hamilton päivittelee.
– Omasta puolestani voin sanoa, että tunnen itseni valmiiksi taistelemaan mestaruudesta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi