Niklas Ajo: "Eteenpäin on taas tämän pyörän kehitystyössä menty"
Niklas Ajon, 17, nopein kierros kulki märällä radalla ajetussa Moto3-luokan aika-ajossa lukemin 1.58,563, jotka riittivät 13. sijaan. Sijoitus oli KTM:n tehdaspyörällä kilpailevalle valkeakoskelaiselle alkukauden toiseksi paras. Hän oli Qatarissa ajetun avauskilpailun aika-ajossa viides.
Ajo starttaa sunnuntaina Ranskassa ajettavaan kauden neljänteen MM-osakilpailuun Le Mansin Bugatti-radan viidennestä rivistä.
– Sadekeli on aina vaikea, joten ihan tyytyväinen tähän suoritukseen ja tulokseen pitää olla. Otin alun aika rauhallisesti ja pääsin iskemään loppuun suunnitellusti kovempia kierroksia, kertoi Ajo.
”Säädöt ovat löytyneet molemmille keleille”
Le Mansia varjostaa sateen uhka myös sunnuntaina. Ajo toivoo tietenkin kuivaa keliä, mutta toinenkaan vaihtoehto ei järkytä rauhallisenoloisen nuorukaisen mielenrauhaa.
– Säädöt ovat löytyneet molemmille keleille, vahvistaa Ajo.
Moto3-luokan aika-ajoa edeltänyt kolmas vapaa harjoitus päästiin ajamaan ennen sadetta. Ajo sijoittui sillä jaksolla 11:nneksi lohkaisten perjantain parhaastaan 1,2 sekuntia.
– Ok suoritus sekin, sillä pitää muistaa, että minulta jäi perjantain ensimmäinen treeni kokonaan ajamatta teknisten ongelmien vuoksi.
Ajo on saanut Le Mansin käyttöönsä pyörän rungon viimeisimmät päivitysosat.
”Eteenpäin on kuitenkin taas tämän pyörän kehitystyössä menty”
– Sadekelillähän niillä ei ole niinkään väliä, mutta ehdin kokeilla uusia osia aamun harjoituksessa. Pyörä oli vähän parempi, mutta en kokenut vielä isoa eroa ainakaan tällä radalla aiempaan. Eteenpäin on kuitenkin taas tämän pyörän kehitystyössä menty, vahvisti Ajo.
Paalupaikan vei nimiinsä FTR Honda-pyörällä kisaava espanjalainen Maverick Vinales ajalla 1.55,865. Vinales oli ylivoimainen, sillä hän kukisti vastaavalla pyörällä ajavan maanmiehensä Efren Vazquezin peräti 0,982 sekunnilla.
Eturivin kolmanteen lähtöriviin Suter Hondalla rullaa portugalilainen Miguel Oliveira, joka jäi Vinalesista 1,249 sekuntia. Ajon ero kärkeen kirjattiin lukemin 2,268.
MM-sarjaa johtava saksalainen KTM-kuski Sandro Cortese taisteli vaikeuksien kautta kuudenneksi, eli toiseen lähtöriviin. Pitkään radan varressa ollut Cortese sai kokoon vain kymmenen kierrosta, eli kahdeksan Ajoa vähemmän. Cortese hävisi kärjelle 1,936 sekuntia.
MotoGP-sarjan Moto3-luokan 4/17 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:
1. Maverick Vinales Espanja, Blusens Avintia, FTR Honda 1.55,865
2. Efren Vazquez Espanja, JHK T-Shirt Laglisse, FTR Honda + 0,982
3. Miguel Oliveira Portugali, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 1,249
4. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox-Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 1,527
5. Alexis Masbou Ranska, Caretta Technology, Honda + 1,808
6. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,936
7. Alberto Moncayo Espanja, Bankia Aspar Team, Kalex KTM + 1,981
8. Hector Faubel Espanja, Bankia Aspar Team, Kalex KTM + 2,034
9. Luis Salom Espanja, RW Racing GP, Kalex KTM + 2,135
10. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 2,268
11. Jonas Folger Saksa, IodaRacing Project, Ioda + 2,439
12. Adrian Martin Espanja, JHK T-Shirt Laglisse, FTR Honda + 2,450
13. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 2,698
14. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 2,705
15. Louis Rossi Ranska, Racing Team Germany, FTR Honda + 2,711
16. Brad Binder Etelä-Afrikka, RW Racing GP, Kalex KTM + 2,725
17. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 2,808
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat