Sirkus kasvamassa entisestään – "F1 uskomattoman kannattavaa"
Uusi Concorde-sopimus, jota kaikki tallit sekä FIA eivät ole vielä allekirjoittaneet, nostaisi toteutuessaan F1-kalenterin kokorajoitusta. Nykyinen, tänä vuonna päättyvä sopimus rajoittaa kisojen määrän enintään 20:een ja jo yli 17 osakilpailun mittainen kausi vaati tallien hyväksyntää.
Pitpassin tunnettu F1-toimittaja Christian Sylt kertoo Bernie Ecclestonen kommentteihin viitaten, että uusi sopimus mahdollistaisi peräti ”22 tai 23 osakilpailua”. Osakilpailuiden määrä lisääntyisi mahdollisesti eritoten Yhdysvalloissa, joka on ollut vuosikymmenestä toiseen vaikea markkina penetroitavaksi F1-sarjalle.
Toimittajan mukaan F1 on erittäin kannattavaa liiketoimintaa. Syltin tietojen mukaan sarja investoi ”alle $10 miljoonaa” vuodessa ja kokonaisvuosikulut – sisältämättä talleille maksettavia palkintorahoja – olivat viime vuonna noin $350 miljoonaa.
Summa on likimain marginaalinen suhteessa sarjan liikevaihtoon, joka viime vuonna oli jutun mukaan noin $1,5 miljardia. Liikevaihto on myös kasvanut viimeiset kymmenen vuotta keskimäärin 10% vuositasolla.
– F1 työllistää vain hieman yli 300 henkilöä ja heidän yhteen lasketut palkkansa ovat noin $50 miljoonaa. Tämä tekee F1:stä uskomattoman kannattavaa ja selittää kolmen rahaston taannoisen miljardin Englannin punnan sijoituksen saadakseen 21,3% osuuden sarjasta sekä miksi lajin pääomistaja CVC suunnittelee sen pörssilistauttamista Singaporessa.
– Kun kalenteriin lisätään kisoja, sen (F1-sarjan) arvo tulee varmasti kasvamaan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi