Caterham itsevarmana – "Alamme vaikuttaa kilpailijoiden aika-ajoihin ja kisataktiikoihin"
Caterhamin viestintäpäällikkö Tom Webb sanoo The Sun -lehden kolumnissaan, että talli alkaa nyt olla iskuetäisyydellä edellä olevista talleista. Webb uskoo, että Kanadan osakilpailu oli yksi merkki lisää tästä.
– Heikki (Kovalainen), joka sijoittui 18:nneksi, kellotti parhaakseen 1:18.128. Vitali (Petrov), joka jälleen yhden vahvan sunnuntaisuorituksen jälkeen jäi Heikistä pari sekuntia, oli vielä suomalaista nopeampi parhaalla kierroksellaan – 1:18.093.
– Molemmat ajat olivat kiduttavan lähellä voittajan parasta aikaa, (1:17.020) ja osoittavat kuinka pitkälle olemme päässeet sitten kauden alun, Webb kirjoittaa.
– Tämä on luonnollisestikin erittäin hyvä uutinen koko tallille ja antaa meille sellaista motivaatiota, jota tarvitsemme työskennelläksemme vielä kovempaa, jotta voimme liittyä keskikastiin niin pian kuin mahdollista.
– Edessä on pari tallia, jotka ovat saattaneet jättää meidät laskuista kauden alussa, mutta nyt kun näymme heidän sivupeileissään entistä suurempina, me tiedämme alkavamme vaikuttaa heidän aika-ajoihin ja kisataktiikoihin.
Caterham-viestijä sanoo, että kahden ja puolen vuoden työ alkaa nyt kantaa hedelmää.
– Me emme ole vielä tavoitteessamme, emmekä ala hidastella kun pääsemme vakiintuneiden tallien joukkoon, mutta vähä vähältä me lähestymme sitä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi