Ferrari haluaa nyt dominoida – "Se on aina jokaisen tavoite"
Ferrari kertoo auton päivitysrytmin olevan nyt erittäin kiivas ja alkukauden ongelmien olevan takanapäin. Montréalin rata ei olisi sopinut alkakauden autolle, talli sanoo, mutta kehitys toi heidät mukaan kärkitaisteluun.
– Ansio kuuluu suurelle joukolle ihmisiä, jotka tekivät valtavati työtä. Painotus on ollut erityisesti aerodynamiikassa, suunnittelussa ja tuotannossa. Viimeiset muutamat kuukaudet ovat olleet erittäin intensiivisiä ja tuottaneet suurta kehitystä auton suorituskyvyssä, sanoo pääsuunnittelija Nikolas Tombazis Ferrarin kotisivulla.
– Me olemme työskennelleet määrätietoisesti ratkaistaksemme kaikki kielteiset ominaisuudet, jotka löysimme heti talven ensimmäisissä testeissä, hän jatkoi.
”Suunnitelmamme on esitellä päivityksiä joka kisassa”
Työtä on yhä jäljällä, vaikka F2012 onkin muuttunut sitten alkukauden silminnähden.
– Tällä hetkellä me olemme kohtuullisen iloisia tilanteestamme, kun otetaan huomioon lähtöasetelma. Emme voi olla kuitenkaan täysin tyytyväisiä, sillä emme ole siinä asemassa, että voisimme dominoida kisoja tai voittaa niitä kaikkia, mikä on aina jokaisen tavoite.
– Meillä on erittäin vahvoja kilpailijoita, jotka myös kehittävät autojaan ja me uskomme tämän teknologiakisan jatkuvan kauden loppuun. Meidän työmme jatkuu samalla intensiteetillä, ja suunnitelmamme on esitellä päivityksiä joka kisassa alkaen Valenciasta. Tänä viikonloppuna kokeilemme uutta etusiipeä sekä pohjaa ja samalla kehitämme pakoputkijärjestelmäämme.
– Meillä on jo muita päivityksiä tulossa seuraaviin kisoihin ja uskon tämän jatkuvan vihoviimeiseen kisaan asti.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi