Vodafone lopettaa McLaren-tallin nimisponsorina kauden 2013 lopussa, talli tiedotti torstaina. Kumppanuuden lopusta huhuiltiin jo viime vuonna.

– Me olemme valtavan ylpeitä siitä, että yhdessä olemme saavuttaneet tai ylittäneet joka ikisen kunnianhimoisen tavoitteen, jonka Vodafone asetti vuonna 2007 [jolloin yhteistyö alkoi], kehui tallipäällikkö Martin Whitmarsh.

– Keskitymme jatkamaan tulosten tekoa kaikille kumppaneillemme läpi kauden 2013 ja odotamme innokkaasti merkittävän nimisponsori-ilmoituksen tekemistä vuoden loppupuolella.

Vodafone konsernin kaupallinen pomo Morten Lundal säesti Whitmarshia:

– Viimeisten kuuden vuoden aikana me olemme yhdessä luoneet uusia standardeja urheilumarkkinoinnille ja sen myötä saavuttaneet kaikki tavoitteemme. Odotamme innolla työn jatkamista läpi kauden 2013.

Lähde: Reuters