Suomalaislegendan yllätysvaikutus Räikkösen paluussa paljastui – ”Oli väärässä”
Williams-tallin entinen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Adam Parr, joka jätti tehtävänsä keväällä 2012, on paljastanut miksi talli ei tehnyt sopimusta Kimi Räikkösen kanssa viime kaudeksi.
Paluuta formula ykkösiin tehneen Räikkösen tiedettiin neuvottelevan Williamsin kanssa, mutta neuvottelut lopulta kaatuivat ja suomalainen teki sopimuksen Lotuksen kanssa. Parr paljastaa tuoreessa Championat.com -sivuston haastattelussa syitä umpikujalle olleen kaksi.
– Hallituksessa keskusteltiin [Räikkösestä] paljon ja jäsenten mielipiteet olivat jakautuneet. Itse uskoin Kimiin ja nyt jälkeenpäin voi nähdä, että olin oikeassa. Enkä ollut myöskään ainoa, joka oli tätä mieltä.
– Mutta lopulta tulimme päätelmään, josta olin samaa mieltä. Kuten saatat muistaa, meillä oli erittäin vaikea vuosi 2011. Riskinä oli, että jos antaisimme Kimille huonon auton, vuosi tulisi olemaan kamala.
– Toisekseen, autosta riippumatta hän olisi voinut siirtyä toiseen tallin, mikäli hän tekisi hyvää työtä. McLaren tiesi silloin, että Lewis Hamiltonin menettämisen riski oli varsin korkea ja me tiesimme, että Red Bull olisi voinut menettää Mark Webberin.
– Jos Kimi olisi siis tullut meille ja tehnyt hyvää työtä, kuten teki [Lotuksella], olisimmeko me voineet pitää häntä pidempään kuin vuoden tai kaksi?
Häkkinen epäileväinen
Parr kertoi samoihin aikoihin myös käyneensä Suomessa tapaamassa Valtteri Bottaksen tukijoita – mukaan lukien Mika Häkkisen, joka ei britin mukaan ollut varma Räikkösen mahdollisuuksista pärjätä formula ykkösissä kahden vuoden tauon jälkeen.
– Minulla oli hyvin mielenkiintoinen keskustelu Häkkisen kanssa. Mika tuki Valtteria erittäin vahvasti. Yhdessä asiassa hän oli oikeassa, toisessa väärässä. Hän oli oikeassa Valtterista, mutta väärässä Kimistä.
– Luulisin, että hän nyt sanoisi aliarvioineensa Kimin kyvyn palata huipulle. Mutta hän oli oikeassa siinä, että jos olisimme ottaneet Kimin, Valtterin hankkiminen olisi ollut hyvin vaikeaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi