McLarenin blogi: McLarenin kaikkien aikojen paras kuljettaja on suomalainen
McLaren-tallin virallisen kotisivun blogissa on otettu kantaa kysymykseen tallin kaikkien aikojen nopeimmasta kuljettajasta. Blogin kirjoittajana on yksi aikansa tunnetuimmista F1-journalisteista, Alan Henry.
Tallissa on ajanut muun muassa kolminkertainen maailmanmestari Ayrton Senna, jota yleisesti pidetään kaikkien aikojen suurimpana kuljettajana. Kirjoittaja nimeää kuitenkin parhaaksi muuan suomalaiskuljettajan.
– Minun silmissäni Mika Häkkinen oli varmaankin paras kuljettaja, jonka McLaren koskaan on pestannut. Ennen kuin Senna-fanit hyppäävät puolustamaan kaikkia muita loistavia lahjakkuuksia, jotka ovat ajaneet McLarenilla vuosien saatossa, ymmärrän kyllä!
– Molemmat olivat täysin loistavia kuljettajia, jotka pystyivät napsauttamaan itsensä vauhtiin hetkessä, olivat täysin periksiantamattomia ja kykenivät puristamaan jokaikisen sekunnin murto-osan yliohjaavan autonsa potentiaalista.
– Mikä mielenkiintoista, myöhemmin sain sellaisen mielikuvan heidän ruumiinkielestään radan ulkopuolella, että ainoa silloinen kuljettaja, joka nautti Michael Schumacherin täyttä kunnioitusta, oli Häkkinen. Kun Mika puhui hänelle, Michael kuunteli tarkkaavaisesti. Saksalainen ei olisi kuunnellut juuri ketään muuta koko sarjassa.
Kuka voittaisi McLarenin nopeuskisan?
Henry nimesi tallin suurimpiin kuljettajiin Sennan ja Häkkisen lisäksi yllätyksettä myös Alain Prostin sekä Niki Laudan. McLaren-kuljettajien kuvitteellisen yhteenoton voittajaksi ei nousisi kuitenkaan näistä kumpikaan.
– Kuka olisi nopein tässä teoreettisessa välienselvittelyssä? Maalaisjärki sanoo, että Ayrton pääsisi niskanpäälle vastustajistaan. Mutta maalaisjärki on vain yksi elementti tässä monimutkaisessa yhtälössä. Ymmärrän, miksi Sennaa ja McLarenia arvostettiin niin paljon. Kaikesta huolimatta syvällä alitajunnassani on kiusaava ääni, joka sanoo: ”ei, se on Mika”.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi