Giedo van der Gardella selvä tavoite kauden loppuun – ”Yksinkertainen vastaus”
Caterhamin Giedo van der Gardella on selvä tavoite kauden lopuksi. Vielä alkukaudella tallikaverinsa Charles Picin jalkoihin jäänyt tulokas on parantunut kauden toisella puoliskolla selvästi otteitaan ja pitää kauttaan hyvänä.
Kauden viimeisten kahden kisan varalle toiveena onkin menestystä ensisijaisesti tallille.
– Yksinkertainen vastaus on kymmenes sija valmistajien sarjassa tallille, alankomaalainen sanoi F1-sarjan kotisivulla.
– Mikäli pystymme siihen, se tarkoittaa, että joko Charles tai minä olemme sijoittuneet 13:nneksi tai korkeammalle – tietenkin toivoisin sen olevan minä – mutta tallille ja minulle henkilökohtaisesti se olisi reilu tulos.
– Me aloitimme Marussian takana puhtaan vauhdin puolesta ja kaikkien paiskittua kovaa työtä tehtaalla ja radalla, me ohitimme heidät Espanjassa ja olemme olleet nopeampia sittemmin.
Viime vuonna Caterham nousi kymmenenneksi vasta viimeisessä kisassa Brasiliassa Vitali Petrovin ajettua 11:nneksi.
– [Marussia] oli oikeassa paikassa ottaakseen 13:nnen sijan [Malesiassa], mutta ehkä meidän onnemme tulee parissa viimeisessä kisassa. Niin tapahtui viimekin vuonna, joten miksi ei nyt?
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”