Heinäkuu 2013: Häkkinen historian paras McLaren-kuski, Sauber ahdingossa
Vuosi 2013 lähestyy ruutulippua, ja on aika muistella hieman menneitä. Käymme vuoden loppuun asti kerran päivässä läpi menneen vuoden puhuttaneimpia uutisiamme. Kuukausi kerrallaan, joka päivä klo 15.
Heinäkuussa formula ykkösissä ajettiin kaksi osakilpailua, Saksan ja Unkarin GP:t. Näistä jälkimmäisen voitti Mercedeksen Lewis Hamilton, joka kyseisen voiton turvin onkin yhä viimeisin kisan voittanut kuljettaja, jonka nimi ei ole Sebastian Vettel.
Saksalainen, joka voitti kuitenkin kotimaassaan kuun alussa, oli perin tyytymätön kolmossijaansa kevätkauden päätöskisassa. Kimi Räikkönen sijoittui kuun molemmissa kisoissa toiseksi ja puolusti hanakasti sijoitustaan Vetteliä vastaan Unkarin GP:n lopulla, mistä Red Bull -kuljettaja kitisi tiimiradiossakin.
Räikkösen ja hänen Lotus-tallinsa välit alkoivat sen sijaan rakoilla suomalaisen myönnettyä, että ongelmia palkanmaksun kanssa on ollut.
Keskusteluissa olivat myös tutusti tallien talousongelmat. Tekniikkapomo Pat Symonds, joka tulisi pian jättämään Marussian, valitti työnantajansa kohtuuttoman heikosta asemasta verrattuna suuriin talleihin ja sveitsiläisen Sauberin spekuloitiin olevan lähellä konkurssikypsyyttä.
Kuukauden muita, sattunnaisia aiheita olivat muiden muassa Mark Webberin pettymyksen tuottanut vuosien takainen lomamatka sekä McLarenin kaikkien aikojen paras kuljettaja. Uusista V6-moottoreista alkoi tihkua myös tietoa.
1.7: Uusissa F1-moottoreissa tiedossa yllätys – ”Luvut, joita kuulemme, ovat valtavia”
7.7: Vettel antoi podiumilla lausunnon Kimi Räikkösen tallikaveruudesta
13.7: F1-tallin massiivinen velkataakka paljastui – enää päiviä aikaa
14.7: Tekniikkapomo paljasti typerryttävän F1-faktan – ”Se tappaa pienet tallit”
22.7: McLarenin blogi: McLarenin kaikkien aikojen paras kuljettaja on suomalainen
24.7: Kimi Räikkönen paljasteli totuuksia muun muassa intistä ja tupakoinnista
27.7: F1-kuski kauhulomastaan: ”Paska sää ja naapurissa kuvattiin pornoa”
28.7: Kimi Räikkönen myönsi huhun olevan totta – ”Kyllä, ongelma on olemassa”
28.7: Kimi Räikkösellä yksi iso toive jatkoa ajatellen
28.7: Vettel veti takaisin tiimiradiokommenttejaan Räikkösestä – ”Hetken huuma”
Löydät kaikki kuukausikoosteet tästä!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat