Markkasen rallikommentti: Ogier otti omansa, Kubican tähti nousussa

Sebastien Ogier oli Monte Carlon MM-rallin avauspäivän jälkeen sijalla neljä. Eroa kärjessä ajaneeseen Bryan Bouffieriin oli 47,3 ja ranskalaisen edellä olivat myös Kris Meeke ja Robert Kubica.
Jälkiviisastelematta sen enempää tiesin tuolloin Ogierin voittavan tämän rallin.
Rallin avauspäivä oli suoraan sanottuna kammottava. Olosuhteet tekivät päivästä silkkaa selviytymistaistelua ja rengaslottoa. Kasinoa, sanoisi eräs kotimainen rallipersoona.
Ogier oli jäänyt neljän erikoiskokeen jälkeen niinkin alas sijoituksissa kuin seitsemänneksi eron kärkeen venyttyä peräti yli minuuttiin ja 20 sekuntiin. Ranskalainen kuitenkin tiesi täsmälleen, mitä teki. Selviytyi läpi, ajoi kaksi pohja-aikaa päivän päätteeksi ja lähti seuraaviin päiviin alussa mainitun eron päässä kärjestä.
Ogierilla on taito haistaa paikat, joissa hyökätä. Perjantain sateisilla erikoiskokeilla Ogier lensi, antoi painetta kärjessä olleelle Bouffierille eikä aikaakaan kun Bouffier pyörähti ja Ogier meni johtoon.
Ja johtoaseman pitäminen on jotain, minkä Ogier osaa myös. Hänen tyyliinsä ei myöskään kuulu varmistella, vaan mieluummin hän pitää yllä parasta mahdollista ajorytmiään. Tämä tarkoittaa usein miehen johtaessakin pohja-aikoja.
Niitä hän ajoi vielä Monten päätöspäivänkin alkuun kaksi, vaikka lähti päivään liki puolentoista minuutin johdossa.
Voitto oli odotettu. Tapa, jolla Ogier sen ajoi, oli vakuuttava ja miehelle tunnusomainen. Hän on Ruotsin rallinkin suurin suosikki, joskin Jari-Matti Latvala haastaa siellä viime vuotta kovemmin.
Latvala väläytti
Jari-Matti Latvala pääsi tavoitteisiinsa. Hän pääsi maaliin ja sijoittui viidenneksi.
Auto ei ollut vaikeissa olosuhteissa täysin hallussa, eivätkä rengasvalinnat osuneet nappiin. Rengasrikon aiheuttanut ajovirhe oli näiden asioiden seurausta ja maksoi monta sijaa.
Latvala ei yltänyt tässäkään rallissa tiimikaveri Ogierin tasolle, mutta nyt hänellä on sentään 13 MM-pistettä enemmän tässä vaiheessa kautta kuin kahtena edellisenä vuonna.
Rallin päättäneen Powerstagen voitto ja sitä kautta saadut kolme MM-pistettä ovat tärkeää täytettä pinnatilille, ja Latvalan pään sisällä tuolla pohja-ajalle on suuri merkitys.
Ogier voitti viime vuonna viisi MM-rallia niin, että oli Powestagenkin nopein. Nyt hän jäi Latvalasta vain 0,2 sekuntia, eli Latvala sai ajaa tosissaan voittaakseen erikoiskokeen.
Latvalan ajamisessa itseluottamuksella on valtava merkitys, ja se on nyt pykälää parempi kuin ennen Montea.
Kubicasta Fordin ykkösnimi
Fordin ykköstähti on viimeistään tästä eteenpäin Robert Kubica. Puolalainen näytti, ettei hän ole missään nimessä vain ex-formulakuljettaja, joka on ollut ”pakko” saada mukaan rallin MM-sarjaan nostamaan sarjan profiilia.
Kubica avasi rallin kahdella pohja-ajalla ja oli mukana taistelussa palkintopallisijoista ennen kuin ajoi ulos EK9:llä.
Kubican pohja-aikojen arvoa kasvattaa se, että hänen rengasvalintansa oli rallin ensimmäisillä pätkille sama kuin hyvin monella muulla kärkikuljettajalla, mutta silti hän pystyi repimään yli puolen minuutin johdon mm. Ogieriin.
Ralliteille sopeutuminen on Kubicalla kuitenkin vielä kesken, minkä hän näytti ulosajollaan. Tämä tapahtui vielä siinä vaiheessa rallia, kun Ogier oli hyökkäämässä kovimmin. Kontrasti näiden kahden kuljettajan tekemisissä oli varsin suuri.
Ruotsin rallissa Kubica on pienen lumikokemuksensa takia täysin kirjoittamaton kortti.
Meeke yllätti, Neuville puhelinpylvääseen
Kubican ohella suurin positiivinen yllättäjä oli Citroenin Kris Meeke. Kolmannella sijallaan Meeke oli vuosikymmeneen ensimmäinen britti joka nousi MM-rallissa palkintopallille.
Meeken nopeus on ollut tiedossa pitkään, mutta tiellä hän on pysynyt luvattoman harvoin. Monten selvittäminen näin hyvällä tasolla lupaa hyvää loppukautta ajatellen.
Tulokastiimi Hyundain iskukyvystä ei saatu minkäänlaista käsitystä, kun tiimin ykköskuljettaja Thierry Neuville keskeytti heti avaus-ek:lla osuttuaan puhelinpylvääseen.
Samalla jäi saamatta kokemukset Monten olosuhteista sekä autosta ja koko tiimin toimimisesta kisatilanteessa. Dani Sordon sähköviasta johtunut keskeytys mustasi korealaistiimin debyytin lopullisesti. Ruotsin rallissa ei näin saa enää käydä.
Panu Markkanen
Twitter: @PanuMarkkanen
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Draamaa mestaruustaistossa: Lando Norris seinään aika-ajoissa – ”V**** idiootti”
- Lewis Hamilton tukalassa tilanteessa Ferrarilla – ”En tiedä pystynkö siihenkään”
- Sebastian Vettelistä Red Bullin tallipomo? ”Hän on minun valintani”
- Onko Mercedes-tähden ura vaarassa? ”Wolff ei tee sitä virhettä uudestaan”
- Max Verstappen raivostui arvostetulle F1-selostajalle suorassa lähetyksessä – ”Älä sinä vaivaa päätäsi näillä asioilla”
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Oscar Piastrin ylivoimaa Bahrainissa – Max Verstappenilla vaikea kilpailu
- Tuukka Taponen tarjoili näyttäviä ohituksia – suomalaiselle hyvät pisteet Bahrainista
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Onko Mercedes-tähden ura vaarassa? ”Wolff ei tee sitä virhettä uudestaan”
- Lewis Hamilton tukalassa tilanteessa Ferrarilla – ”En tiedä pystynkö siihenkään”
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Max Verstappen raivostui arvostetulle F1-selostajalle suorassa lähetyksessä – ”Älä sinä vaivaa päätäsi näillä asioilla”
- Sebastian Vettelistä Red Bullin tallipomo? ”Hän on minun valintani”
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”
- Draamaa mestaruustaistossa: Lando Norris seinään aika-ajoissa – ”V**** idiootti”
- Oscar Piastrin ylivoimaa Bahrainissa – Max Verstappenilla vaikea kilpailu