Amerikkalainen mediamiljardööri John Malone tähyää formula ykkösten suuntaan erittäin merkittävänä sijoittajana, brittimedia raportoi.

Eurooppaan parhaillaan aggressiivisesti sijoittava Malone suunnittelee määräävän osuuden hankkimista Delta Topcosta. Kyseessä on lajin kaupallisia oikeuksia hallinnoiva emoyhtiö, jonka suurin omistaja on sijoitusyhtiö CVC Capital.

CVC haluaa päästä eroon F1-osakkeistaan, koska sen vuonna 2012 raportoitu suunnitelma lajin listaamisesta pörssiin ei ole edennyt toivotusti, sanoo toimittaja Joe Saward blogissaan.

Mikäli Delta Topcon toinenkin merkittävä omistaja LBI Group myisi Malonelle koko osuutensa, josta se on kertonut pyrkivänsä eroon ensi kesään mennessä, amerikkalaisliikemiehen omistus formula ykkösistä lähentelisi jo 50 prosenttia.