Ex-kuski pettynyt – ”Williams ollut varmaankin toiseksi tai kolmanneksi nopein auto”
Entinen F1-kuski Allan McNish kritisoi Valtteri Bottaksen ja Felipe Massan edustamaa Williams-tallia tilaisuuksien heittämisestä hukkaan.
Kolmen ensimmäisen kisan jälkeen tallin alkukausi on ollut McNishille pettymys, erityisesti Bahrainin kisa, jonka kuljettajat aloittivat ruuduista 3 ja 7.
– Se, että he sijoittuivat lopulta seitsemänneksi ja kahdeksanneksi, oli pettymys. Heillä oli vaikeuksia renkaiden suorituskyvyn putoamisen kanssa ja he tulivat hyvin aikaisin varikolle. Siitä eteenpäin molemmat olivat puolustusasemissa, skotti kertasi BBC Sportin kolumnissaan.
Tallin ongelmista hän syyttää vähäistä rata-aikaa harjoituksissa. Kuljettajat viettivät paljon aikaa varikolla, vaikka varsinaisia teknisiä ongelmia ei ollut, sillä talli luotti talvitestidataan.
– Mutta myös muut tallit olivat mukana talvitesteissä, ja [Williams] ajoi [harjoituksissa] merkittävästi vähemmän kuin kukaan muu. Force India, heidän pääkilpailijansa, ajoi noin 50 kierrosta enemmän, McNish jatkoi.
– Puhtaassa nopeudessa Williams on ollut varmaankin toiseksi tai kolmanneksi nopein auto tähän mennessä, joten heiltä odottaisi jo podiumia tai kahta.
– Sellaisen tallin kuin Williamsin on maksimoitava mahdollisuutensa suuriin pisteisiin ja podiumeihin kun he siihen vielä pystyvät, sillä Red Bullin ja Ferrarin suuremmat resurssit tulevat näkymään kehityskilpailussa ja hyvin tulosten saaminen tulee muodostumaan vaikeammaksi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”