Zetsche: Mercedeksen F1-vetäytymisestä keskusteltiin
Daimler-konsernin hallituksen puheenjohtaja Dieter Zetsche on paljastanut, että yhtiön hallituksessa keskusteltiin vetäytymisestä pois formula ykkösistä ainakin oman tallin osalta.
Zetsche sanoi Sky Sportsille, että kilpa-ajo on Mercedes-brändin markkinoinnin ytimessä, mutta sen on oltava silti tarkoituksenmukaista.
Kaudella 2010 sarjassa aloittanut talli ei voittanut nykymuodossaan ensimmäistä kisaa ennen kuin vasta Kiinassa 2012 taantuen jyrkästi kauden loppua kohti. Vaikka viime vuosi oli jo vahvempi, mestaruustaisto osoittautui jälleen Red Bullia vastaan mahdottomaksi.
Nyt uudella teknisellä aikakaudella aerodynamiikan merkityksen vähennyttyä talli on ollut tähän mennessä pysäyttämätön.
– On kyettävä perustelemaan rahankulutus ja nähtävä tuloksia. Ja tästä syystä keskusteluja käytiin, Zetsche sanoi.
– Meidän piti keskustella kaikista näkökannoista ja tehdä oikea päätös yhtiömme osakkeenomistajien edun kannalta. Silloin me tulimme siihen lopputulokseen, että me emme ole lyhyen tähtäimen yhtiö – meidän tähtäimemme on pitkällä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan