Ferrarin syntipukki avautui – vihainen viesti tallin johdolle
Ferrarin hiljattain jättänyt entinen moottoripomo Luca Marmorini on avautunut kuluvan kauden auton suunnittelun epäonnistumisesta.
Marmorini näyttää tulleen yhdeksi syntipukiksi Ferrarin kilpailukyvyllisten ongelmien syyllisten etsimisessä, mutta hän itse sanoo toimineensa juuri niin kuin pääsuunnittelija Nicholas Tombazis toivoi.
Marmorini sanoo uuden aikakauden auton suunnittelussa lähdetyn filosofiasta, että voimanlähteen tehoja voitaisiin uhrata, mikäli vaihdossa saataisiin pienempi koko. Konsepti ei ollut toimiva.
– Lyhykäisyydessään päätettiin, että kaikki F14 T:n ongelmat ovat voimanlähteen syytä. Ikään kuin yhtiössä, jolla on Ferrarin historia, on unohdettu, kuinka rakentaa moottori!, Marmorini puhisi italialaistoimittaja Leo Turrinin blogin mukaan eronsa syistä.
– Otan kyllä vastaan minkä tahansa syytöksen, mutta on turha väittää, että Maranellossa on ihmisiä, jotka eivät tunne tätä alaa, turboja, hybridejä ja niin edelleen.
– Minä ja kollegani paketoimme voimanlähteen tietyn kokoiseksi, eli Mercedestä ja Renaultia pienemmäksi, koska meitä pyydettiin tekemään niin projektin johtajan hra Tombaziksen toimesta.
– Meille sanottiin, että toiveena on hyvin kompakti voimanlähde pienine jäähdyttimine, sillä vähemmät tehot voitaisiin tällöin korvata paremmalla aerolla, joka takaisi edun verrattuna Mercedekseen ja Renaultiin. Hevosvoimia olikin vähemmän suhteessa kilpailijoihin, mutta aerodynamiikka ei sitä suinkaan kompensoinut!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa