Uusi tallipäällikkö median eteen
Singaporen GP:ssä Caterhamin uutena tallipäällikkönä aloittanut Manfredo Ravetto antoi edeltäjälleen tunnustuksen hänen lyhyeksi jääneestä työstään tallin siirtyessä Tony Fernandesin omistuksesta uusiin käsiin kesän aikana.
Christijan Albers korvasi Renaultille siirtyneen Cyril Abiteboulin tallin johdossa, mutta Italian GP:n yhteydessä vain pari kuukautta myöhemmin jätti tehtävän itse.
– Ensinnäkin haluan kiittää Christijan Albersia, koska hän tuki meitä tullessaan mukaan erittäin kriittisessä vaiheessa, Ravetto sanoi perjantain lehdistötilaisuudessa Singaporessa.
– Hänen päätöksensä oli hyvin yksityinen ja henkilökohtainen, mutta hetki Euroopan kauden päättyessä oli tietyllä tavalla luonnollinen, sillä hän halusi viettää enemmän aikaa perheensä kanssa, mihin kaukokisat eivät sopineet hyvin.
Uusi tallipäällikkö jatkoi sanomalla, että Caterhamin muuttaminen terveemmäksi talliksi jatkuu normaalisti Albersin lyhyeksi jääneestä pestistä huolimatta. Ravetto ei kuitenkaan kiistä tilanteen vakavuutta.
– Samaan hengenvetoon on sanottava, että uusi organisaatio on koossa. Päätavoite on vakauttaa yhtiö niin rahoituksellisesti kuin teknisestikin. Me olemme täysin keskittyneitä nykyisen auton maksimointiin ja työskentelemme lujasti kauden 2015 eteen.
– Me nautimme erinomaisesta yhteistyöstä Toyotan kanssa heidän Kölnin tuulitunnelinsa suhteen, jossa uusi auto on jo testattavana.
– Valitettavasti me perimme – ja meillä viittaan uusiin omistajiin ja johtoon – varsin vaikean tilanteen. Tilanne oli niin vaikea, että aiempi omistaja päätti jättää sen. Näin ollen mitä ikinä me teemmekin, me näemme sen saavutuksena.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat