Vakava varoitus F1-tallipomoilta – ”Jotain pahasti vialla”
Formula ykkösten taloudellinen kestävyys oli enemmän kuin ennakoitavasti esillä perjantaina Austinissa tallipomojen lehdistötilaisuudessa Caterhamin ja Marussian taistelessa parhaillaan olemassaolostaan.
Lajin strategiaryhmän ulkopuolisen Force Indian tallipäällikkö Vijay Mallya varoitti, että laji ei selviä vain autovalmistajien voimalla.
– Pieniä talleja tarvitaan. Se on ollut osa formula ykkösten DNA:ta vuosikymmenten ajan. FIA:n ja toisaalta kaupallisten oikeuksien haltijan on työskenneltävä tiukasti yhdessä, että lajin tulevaisuus on kestävällä pohjalla, intialainen sanoi lisäten, että tallien kulukaton kaatuminen aiemmin tänä vuonna oli pettymys.
– Toisaalta mitä tulee tulonjakoon, tämä on varmaankin ainutlaatuinen laji siitä, miten pienen osan osallistujat saavat tuloista. Kun tätä verrataan mihin tahansa urheiluun maailmalla, me olemme valitettavasti huonossa päässä.
”Aika puhua asioista niiden omilla nimillä”
Strategiaryhmään tänä vuonna kuuluvan Lotuksen omistaja Gerard Lopez nosti puolestaan esiin sen tosiasian, että talleille jaettava summa on sinänsä suuri, mutta sen jakautuminen ei seuraa mitään urheilullista logiikkaa.
Ferrarin esimerkiksi uskotaan saavan toista sataa miljoonaa dollaria kokonaissummasta ennen kuin mitään on edes vielä jaettu – siis tuloksista riippumatta. Tämän päälle tulevat sitten vielä itse palkintorahat.
– Kahden tallin katoaminen on aika valitettavaa. Nyt on varmaankin aika puhua asioista niiden omilla nimillä, Lopez sanoi.
– Yksi: tulonjakomalli on täysin väärä. Siitä voidaan väitellä, että onko jaettava summa oikea vai väärä ja Vijay ilmaisi asiasta yhden näkemyksen. Mutta kun on olemassa talleja, jotka saavat enemmän rahaa ihan vain siitä, että he ilmestyvät mukaan sarjaan kuin jotkut tallit kuluttavat kauden aikana, jotain on pahasti vialla.
– Toinen asia on kulukatto. Me löydämme aina tekosyitä sellaisen välttämiseksi. Nyt on aika toimia, ei puhua, Lopez jatkoi.
– Annan esimerkin: uusien moottorien synty tapahtui samaan aikaan kun kulujen leikkaamisesta alettiin puhua. Teknisestä näkökulmasta se oli hienoa, mutta kulut siirtyivät talleille. Meidän tapauksessamme kehitykseen ja moottoreihin käytettiin tänä vuonna varmaankin 50-60 miljoonaa dollaria. Sellainen ei ole kulujen leikkaamista meidän silmissämme.
”Mitä muuta on vielä tapahduttava?”
Strategiaryhmän ulkopuolisen Sauberin tallipäällikkö Monisha Kaltenborn tiedusteli, miten pahaksi tilanteen on mentävä ennen kuin jotain tehdään:
– Jos nyt ei toimita, on kysyttävä, mitä muuta on vielä tapahduttava? Kun katsotaan yksinkertaisia faktoja, me olemme mielestäni yhä yksi parhaista globaaleista urheilualustoista miljardien liikevaihdolla, mutta laji yhdessä sidosryhmineen ei kykene ylläpitämään 11 tallia, Kaltenborn sanoi.
Nainen sanoi näkevänsä syvästi vahingolliseksi lajille sen, että fanit keskustelevat tällä hetkellä kilpa-ajon sijasta rahoituksesta ja tallien kuolemista.
– Se on erittäin huono imago, jota luomme ja jonka johdosta kumppanit sanovat, että ”me emme halua osallistua tällaiseen lajiin kaikkine ongelmineen, jotka yleensä liittyvät muihin talouden aloihin, eikä urheiluun”.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lewis Hamilton kolaroi Barcelonan testissä – brittimestarin ajovirheellä valitettavat seuraukset Ferrarille
- Valtteri Bottas lähellä sopimusta hallitsevan F1-mestarin kanssa
- Monte Carlon spesialisti teki sen jälleen – Kalle Rovanperälle torjuntavoitto
- EK17: Kalle Rovanperän rengasvalinta osui nappiin – rengaspeli herätti taistelun kärkisijoista henkiin
- EK16: Sami Pajari rysäytti ulos ja keskeytti – kaksi Toyotaa pihalle
- EK15: Kalle Rovanperällä huumori vähissä: ”Ei ole vastauksia”
- EK14: Ott Tänakilta hirmuinen hyökkäys – Kalle Rovanperällä ei kulje: ”Ei ongelmia, mutta ajat ovat hirveitä”
- EK13: Kalle Rovanperä putosi sijan – ”Tuntui hyvältä, mutta kello näyttää pahalta”
- EK12: Vanha mestari näyttää mallia Monte Carlossa – Kalle Rovanperällä vaikeaa
- EK11: Kalle Rovanperä vaikeuksissa – kommentoi rehellisesti: ”Se on aina paskaa minulle”
- Valtteri Bottas lähellä sopimusta hallitsevan F1-mestarin kanssa
- Lewis Hamilton kolaroi Barcelonan testissä – brittimestarin ajovirheellä valitettavat seuraukset Ferrarille
- Monte Carlon spesialisti teki sen jälleen – Kalle Rovanperälle torjuntavoitto
- EK17: Kalle Rovanperän rengasvalinta osui nappiin – rengaspeli herätti taistelun kärkisijoista henkiin
- EK16: Sami Pajari rysäytti ulos ja keskeytti – kaksi Toyotaa pihalle
- EK11: Kalle Rovanperä vaikeuksissa – kommentoi rehellisesti: ”Se on aina paskaa minulle”
- EK15: Kalle Rovanperällä huumori vähissä: ”Ei ole vastauksia”
- EK10: Hallitseva mestari jälleen ongelmissa – yllättäjälle uran ensimmäinen pohja-aika
- EK14: Ott Tänakilta hirmuinen hyökkäys – Kalle Rovanperällä ei kulje: ”Ei ongelmia, mutta ajat ovat hirveitä”
- EK13: Kalle Rovanperä putosi sijan – ”Tuntui hyvältä, mutta kello näyttää pahalta”