F1-lääkäri: Alonso todennäköisesti Malesiassa – ”Mutta entä jos ei ole?”
Formula ykkösten entinen johtava lääkäri Gary Hartstein pitää Fernando Alonson osallistumista Malesian GP:hen merkittävänä kysymyksenä hänen parantumisessaan.
Barcelonan testeissä kolaroinut espanjalainen tulee jäämään varotoimena pois Melbournesta. Tallin epämääräinen tiedottaminen miehen tilasta on herättänyt yhtä jos toista spekulaatiota jonkinlaisesta vakavasta ongelmasta.
Hartsteinin mukaan tapahtumasta irronneet vähäiset tiedot viittaavat kuitenkin täysin tavanomaiseen aivotärähdykseen. Tällöin on ensiarvoisen tärkeää varmistaa, että uutta aivotärähdystä ei tule paranemisaikana, sillä se voisi olla kohtalokas.
Kauden avauksen jättäminen väliin on siis ymmärrettävää. Sen sijaan kaksi viikko myöhemmin ajettavan kauden toisen kisan missaaminen olisi jo outoa.
– Minun päätelmäni on, että tässä ei ole mitään epäilyttävää… vielä. Tilastollisesti on äärimmäisen korkea todennäköisyys sille, että Fernando on kunnossa Sepangia varten, lääkäri kirjoittaa.
– Mutta entä jos ei ole? Luulen, että jos Fernando mistään syystä ei ajaisi Malesiassa, meillä tulisi olemaan enemmän tietoa siinä vaiheessa, koska silloin me olisimme ilmiselvästi uudella alueella (yhä kuviteltavissa olevalla, mutta…) aivotärähdyksistä paranemisessa lajissamme.
Lääkäri lisäsi, että päätös olla osallistumatta Australian GP:hen oli kypsä ja kertoo siitä, että formula ykkösissä turvallisuus on yhä pääasia.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”