Kimi Räikkönen uhkaa Mercedes-ylivoimaa – ”Mercedeksellä tappelu edessään”
Formula ykkösissä HRT:n, Lotuksen ja Williamsin palveluksessa ajanut Bruno Senna arvioi, että perjantain perusteella Kimi Räikkösen ja Sebastian Vettelin edustama Ferrari on uhka Mercedekselle Malesiassa.
Räikkönen oli molemmissa harjoituksissa suunnilleen Mercedeksen vauhdissa hopeanuolten välissä. Vettelkään ei ollut kovin kaukana jäljessä.
– Mercedeksellä voi olla tappelu edessään. Kaikki riippuu siitä, pääseekö Ferrari heidän edelleen. Mercedes-autoille tulee olemaan todella vaikeaa ohittaa [Ferrari] ensimmäisessä ja viimeisessä sektorissa, brassi sanoi Sky Sportsille viitaten Ferrarin nopeusetuun suoralla.
Televisiokanavan F1-analyytikko Mark Hughes puolestaan sanoi, että Räikkösen vauhti erityisesti keskikovilla renkailla oli lupaavaa.
– Renkaat näyttävät olevan tällä paljon kovemmilla kuin Melbournessa ja Ferrari itse asiassa näytti paljon paremmalta pehmeämmällä seoksella kuin Mercedes, Hughes sanoi.
– Mercedeksellä oli kolmen tai neljän kymmenyksen etu stintin alussa, mutta vastaavasti Mersu käyttää renkaita kovemmin. Me emme nähneet suoraa vertailua näiden kahden auton välillä kovalla renkaalla, joka varmaankin tulee olemaan ratkaiseva, mutta pehmeämmällä näyttää tiukalta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri