Britannian GP:n nokkamieheltä tiukkoja ukaaseja formuloille: ”Olemme menettäneet lajin sielun”
Britannian GP:n kotipaikan Silverstonen radan johtajan Patrick Allenin mielestä GP-ratojen tulisi tehdä enemmän yhteistyötä selvitäkseen F1-maailmassa.
Osakilpailun järjestäminen on nykysopimuksilla suuri taloudellinen rasite, minkä lisäksi uudet, pääosin itämaiset, osakilpailut ovat valmiita maksamaan suuria summia järjestämisoikeuksista. Tämä ajaa vanhat klassikkokilpailut ahtaalle, ja niitä onkin alkanut tipahdella pois kisakalenterista.
– Promoottoreiden pitäisi organisoitua yhteiseksi ja vahvemmaksi liittoumaksi, koska minun mielestäni tilanne ei ole tällä hetkellä niin hyvä kuin sen pitäisi olla, Allen toteaa Autosportille.
Allenin mukaan pelkällä perinteikkyydellä ei pärjää, mutta jos moni vanha ja legendaarinen rata yhdistäisi voimansa, olisi heillä käsissään vahva neuvotteluvaltti.
– Mutta siihen ei voi luottaa liikaa. Kun perinteikkäitä ratoja on koko ajan vähemmän ja vähemmän, täytyy ottaa samanalainen asenne kuin olisimme WWF (Maailman luonnonsäätiö). Meidän täytyy suojella niitä.
Allen varoittaa lajía myös pitämään huolen, ettei se karkoita fanejaan. Hänvaatii vastuullisia parantamaan tuotetta, jotta se koettaisiin edelleen mielenkiintoiseksi.
– Jos muutaman vuoden päästä emme enää nauti fanien suosiosta, tai he vaihtavat lajia, koska eivät koe tätä mielekkääksi, olemme pulassa. Fanit tulevat katsomaan kilvanajoa, eivät miestä joka tuijottaa dataa ruudulta. Kun asia etenee siihen, olemme menettäneet koko lajin sielun.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi