Traagisesti kuolleen kuljettajan omaiset harkitsevat lakitoimia tallia vastaan
Vuonna 2012 testionnettomuudessa vakavasti loukkaantunut, ja seuraavana vuonna onnettomuuden jälkiseurauksiin menehtyneen Maria de Villotan omaiset harkitsevat oikeustoimiin ryhtymistä asianomaisia vastaan.
Aiemmin tällä viikolla britannialainen onnettomuuden tutkimusryhmä antoi raportin, jossa se ei nähnyt tarpeelliseksi ruveta jatkotutkimuksiin onnettomuuden johdosta (uutinen).
– Odotamme edelleen saavamme käsiimme raportin sisällön, ja sitä kautta varsinaisen tutkimuksen tulokset, perhe tiedotti lausunnossaan BBC:n mukaan.
Entinen Marussia, nykyinen Manor-talli, ei halua kommentoida liioin onnettomuusraporttia tai mahdollisia oikeustoimia.
De Villotta ajoi päin kuorma-auton nostolavaa kesäkuussa 2012, hänen ajaessaan Marussia-autoaan kohti varikkoa. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä hän ei kuitenkaan pysäyttänyt autoaan, vaan hänen päänsä osui lavaan noin 50 kilometrin tuntivauhdissa. De Villotta sai vakavia päävammoja, ja hän menetti oikean silmänsä.
De Villotta toipui kuitenkin onnettomuudestaan, ja hän julkaisi siitä jopa kirjan. Hän kuitenkin kuoli reilu vuosi myöhemmin kirjansa promootiomatkalla, ilmeisesti onnettomuuden aiheuttamien komplikaatioiden seurauksena.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”