Ykkösten vuosikausia kuolaama naiskuski mukaan sarjaan? – Näin Haas-pomo vastaa
Amerikan mantereella suurta kansansuosiota nauttiva naiskuljettaja Danica Patrick on kenties tunnetuin naiskuski maailmalla. Vaikka varsinaiset ajosuoritukset eivät ole aivan timanttisia olleet, on Patrickilla silti todella iso fanikunta.
NASCAR-sarjassa leipänsä tienaava Patrick ajaa Stewart-Haas -tiimissä, jonka osaomistaja on Gene Haas, tuleva F1-tallipomo. Tämä on avannut spekulaatiot, joissa Patrickia oltaisiin tuomassa mukaan kuninkuusluokkaan ensi kaudeksi.
Haas on kuitenkin hyvin varovainen sanoissaan.
– Jos sopiva sponsori löytyy, niin silloin kaikki on mahdollista. Älkää kuitenkaan kirjoittako, että Patrick on tulossa varmasti ykkösiin, Haas totesi Reutersille.
Haas myöntää kuitenkin Patrickin markkina-arvon olevan todella suuri, eikä mahdollisuutta kilpailemiselle tule torpata liian hätiköidysti. Kiirettä kuljettajasopimusten suhteen ei tunnu olevan muutenkaan.
– Meidän täytyy odotella keskikesään asti jotta näemme, ketkä ajajat ovat vapailla markkinoilla. Luonnollisesti F1-auto on uniikki tapauksensa, joten luultavasti järkevintä olisi hommata kuljettaja, jolla on jo kokemusta sellaisesta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”