Artikkeli on julkaistu vuonna 2015.

Tänään tulee kuluneeksi 45 vuotta Bruce McLarenin kuolemasta. SuomiF1-sivusto muistelee yhtä F1-historian merkittävintä henkilöä sekä hänen maanmiestään ja hyvää ystäväänsä Denny Hulmea tällä tekstillä.

Nykyaikaa seuraavalle formulahipsterille saattaa tuntua uskomattomalta, että formula ykkösten ”kultaisen aikakauden” kaksi tähteä edustivat niinkin eksoottista moottoriurheilumaata kuin Uusi-Seelanti.

Bruce McLaren ja Denis ”Denny” Hulme ajoivat itsensä ikuisiksi ajoiksi kaikkien formula ykkösiä rakastavien fanien sydämiin aikana, jolloin seksi oli turvallista ja autot vaarallisia. Heidän rautainen ammattitaitonsa yhdistettynä ystävyyteen ja vahvaan keskinäiseen luottamukseen oli myös osaltaan synnyttämässä menestystarinaa, jonka me tunnemme nykyään nimellä McLaren Racing.

Bruce McLaren ja Denis ”Denny” Hulme ajoivat itsensä ikuisiksi ajoiksi kaikkien formula ykkösiä rakastavien fanien sydämiin aikana, jolloin seksi oli turvallista ja autot vaarallisia.

Pallon toiselta puolelta Eurooppaan

Bruce McLaren oli vasta 21-vuotias, kun hän siirtyi Euroopan kilparadoille vuonna 1958. McLaren oli ensimmäinen, jota avustettiin Uuden-Seelannin ”Ajaja Eurooppaan”-ohjelmalla. Naapurimaa Australian kuljettajaässä Jack Brabham oli mukana valitsemisprosessissa, joten ei ollut suuri yllätys, että McLaren huomasi pian ajavansa Brabhamin tallikaverina Cooperia ykkösissä.

Uransa ensimmäisen voiton hän nappasi jo seuraavana vuonna Sebringissä, kun Brabhamin autosta loppui polttoaine kilpailun viimeisellä kierroksella. Brabhamin onnistui kuitenkin työntää autonsa maaliin, joten täten hänestä tuli maailmanmestari.

McLarenin nimissä nuorimman voittajan ennätys säilyi yli neljäkymmentä vuotta. Hän oli tuolloin vasta 22 vuotta ja 80 päivää vanha.

Cooperilla McLaren jatkoi aina vuoteen 1965 asti. Hänestä tuli tallin ykköskuljettaja Brabhamin perustettua oman tallinsa 1960-luvun alussa. MM-sarjassa McLaren sijoittui toiseksi 1960. Sen lisäksi hän napsi näiden vuosien aikana yhteensä 3 MM-voittoa ja tukun palkintosijoja.

Loppua kohden hän ajautui kuitenkin useasti napit vastakkain Cooperin tallijohtajien kanssa. Yhä palavammin hänessä alkoikin kyteä halu seurata Brabhamin esimerkkiä itsensä työllistäjänä.

Jouhevan ajamisen maestro

McLaren oli taitava insinööri. Vielä Uudessa-Seelannissa asuessaan hän oli saanut alan koulutuksen paikallisessa opinahjossa. Siitä tuli olemaan hänelle vielä monesti hyötyä. Jo Cooper-aikanaan hän keräsi mainetta taitavana testaajana ja auton kehittäjänä.

Myös Ford luotti häneen. Hänet palkattiin mukaan amerikkalaismerkin kuuluisaan Le Mans-projektiin. Sen hedelmiä hän pääsi korjaamaan kolmantena vuonna, kun lapsenkengistä aloitettu projekti huipentui legendaarisen 24 tunnin kisan voittoon 1966.

Formula ykkösten ulkopuolella hän saavuttikin suurimmat meriittinsä. Vaikka hän oli kärkikuljettajia myös kuninkuusluokassa, olivat urheiluautot silti hänen pelikenttänsä. Yhtenä syynä tähän oli hänen ajotyylinsä. Pehmeä ja jouheva tapa käskyttää autoa tuotti tulosta raskaiden urheiluautojen kanssa, mutta pienet ja ketterät formulat vaativat paljon brutaalimman lähestymistavan.

Tämän hänen maanmiehensä osasi.

Karhun herääminen

Denny Hulmen ajotyyli oli täysin päinvastainen McLareniin verrattuna. Hän rakasti paiskoa autoa ja käskeä sitä hyvinkin aggressiivisesti, kuten tuon ajan ykkösiä tapana oli.

Voimakasrakenteinen Hulme, jota osuvasti kutsuttiin ”Karhuksi”, oli ulkoisesti ehkä enemmän nyrkkeilijä kuin kilpa-ajaja.

Kaksi kuukautta McLarenia vanhempi Hulme lunasti oman kilpailumatkansa Eurooppaan kaksi vuotta McLarenin jälkeen. Hulmen kanssa palkinnon jakoi toinen lahjakas kiiviläinen, George Lawton. Traagisesti hän kuitenkin menehtyi pian onnettomuudessa Euroopassa.

Voimakasrakenteinen Hulme, jota osuvasti kutsuttiin ”Karhuksi”, oli ulkoisesti ehkä enemmän nyrkkeilijä kuin kilpa-ajaja. Hän osoitti kuitenkin ratin takana sellaisia otteita, ettei kukaan yksinkertaisesti pystynyt kyseenalaistamaan hänen taitojaan. Valitettavasti hänen tyylinsä antaa tekojen puhua sanojen sijaan hidasti hänen nousuaan ykkösiin huomattavasti.

Hän toimi vuosia mekaanikkona Brabhamin tehtaalla saaden ajomahdollisuuksia silloin tällöin, mutta suuri läpimurto antoi odottaa itseään aina vuoteen 1965 asti. Tuolloin hän pääsi vihdoin ulosmittaamaan pienemmissä luokissa saavuttamansa menestyksen myös kuninkuusluokassa.

Vasta tässä vaiheessa Hulmen ja McLarenin tiet kohtasivat ykkösissä. Molemmat olivat käyneet pitkän matkan, välillä sivupolkuja tallaten, mutta siinä he nyt olivat. Heidän lisäkseen lähtöruudukkoa täydensi myös maanmies Chris Amon, taitava rattimies hänkin. Uusi-Seelanti oli totisesti tuolloin moottoriurheilun huipulla.

Osat vaihtuvat

Siirto kolmelitraisiin voimanlähteisiin kaudelle 1966 järisytti tallien voimasuhteita. Hulme oli nyt oikeassa paikassa. Brabham oli onnistunut kehittämään yhdessä moottorivalmistaja Repcon kanssa paketin, joka ei ehkä ollut kaikista nopein, mutta luotettavin ja kestävin se oli. Se osoittautui tärkeäksi asiaksi, pisteet kun jaetaan vasta kun ruutulippu on jo heilahtanut.

Brabham voitti maailmanmestaruuden Hulmen säestäessä neljännellä sijalla. Talli vei myös valmistajien mestaruuden. Seuraavalla kaudella meno parani entisestään. Brabham myönsi nyt Hulmelle luvan taistella mestaruudesta, mutta viestitti samalla, että tuumaakaan hän ei itse antaisi periksi.

Suuren tilaisuutensa saanut Hulme ajoi nyt kuin hurmiossa. Kaksi voittoa sekä peräti kahdeksan palkintokorokesijaa 11 kisassa takasivat hänelle maailmanmestaruuden ennen tallikaveri Brabhamia.

Samaan aikaan McLaren taisteli vastikään perustamansa tallin autolla lastentauteja vastaan. Erityistä harmia tuottivat jatkuvat moottoririkot, sopivaa konepajaa ei tuntunut löytyvän millään. Kahden kauden aikana McLaren saavutti vaatimattomat kuusi MM-pistettä.

Samaan aikaan Hulme siis voitti maailmanmestaruuden. Kaksikon välit pysyivät kuitenkin erittäin hyvinä. Niinpä Hulmen seuraava siirto ei ollut yllättävä.

”Bruce ja Denny – show”

Hulme tunsi ajan olevan kypsä muutokselle. Välttääkseen mahdolliset ristiriidat pomonsa ja tallikaverinsa kanssa hän siirtyi sovinnolla pois Brabhamilta. Uuden kodin hän löysi McLarenilta.

Hulme oli ajanut jo kaudella 1967 McLarenin autolla Can-Am sarjassa. Tuolloin Bruce McLaren oli häntä etevämpi, mutta seuraavalla kaudella oli Hulmen vuoro voittaa sarja. McLaren vastasi voittamalla seuraavan tittelin, ja sitten oli jälleen Hulmen vuoro. Koko sarjaa alettiin pian kutsua ”Bruce ja Denny –show’ksi”. Näiden vuosien aikana he dominoivat sarjaa mielin määrin voittaen lähes jokaisen osallistumansa kilpailun.

Sarjassa menestyminen oli tärkeää myös McLarenin kasvavalle tehtaalle. Amerikkalaiseen tapaan palkintorahat olivat tässä sarjassa todella suuria, moninkertaisia formula ykkösten vastaaviin. Can-Amista virrannut dollaripuro edesauttoi McLarenia kehittämään myös kuninkuusluokan kalustoaan.

Ykkösissä talli oli ratkaissut moottoriongelmansa luottamalla Cosworthin voimanlähteisiin. Hulme kiiti kaudella ’68 kahteen voittoon ja sarjan kolmanneksi. Myös McLaren pääsi historiankirjoihin voittamalla omaa nimeään kantavalla autolla Belgian Span GP:n. Valmistajien sarjassa talli oli toinen.

Seuraavat kaksi kautta menivät samoin sävelin. Dominointia Can-Amissa ja vahvoja esityksiä ykkösissä.

Taivaanrantaan alkoi kuitenkin kerääntyä myrskypilviä.

Kunnes kuolema heidät erottaa

Toukokuussa ’70 Hulme kärsi vakavia palovammoja hänen autonsa sytyttyä palamaan 280 km/h tuntivauhdissa Indy500-harjoituksissa. Hän itse vitsaili koko tapahtuneella, olihan hän kuitenkin elossa ja pian takaisin kilpa-auton ratissa.

Kesäkuussa Bruce McLaren oli testaamassa Can-Am kilpuriaan Englannissa Goodwoodin radalla. Yhtäkkiä autosta hajosi jotain ja se syöksyi hirvittävällä nopeudella ulos radalta osuen samalla ratavirkailijoiden käyttämään betonikorokkeeseen. McLaren kuoli saamiinsa vammoihin. Ilman tuota pahan onnen betonikoroketta McLarenille tuskin olisi käynyt kuinkaan. Kohtalon ironiaa on myös, että vuotta aiemmin hän koki samassa paikassa lähes identtisen ulosajon, mutta tuolloin auto lensi toiselle puolelle rataa.

Hulme, joka vähät välitti omasta loukkaantumisestaan, sai tiedon ystävänsä poismenosta sairasvuoteelleen. Hän murtui täysin. Ystävä, kilpatoveri ja maanmies olisi poissa

Hulme, joka vähät välitti omasta loukkaantumisestaan, sai tiedon ystävänsä poismenosta sairasvuoteelleen. Hän murtui täysin. Ystävä, kilpatoveri ja maanmies olisi poissa. Ikuisesti.

The Show must go on

Hulmeen kuntoutumista takaisin kilpa-auton rattiin johdatti nyt yksi selkeä päämäärä. ”Haluan tehdä sen Brucen vuoksi”, hän selitti kaikille jotka ihastelivat hänen paluutaan takaisin formulavarikolle, vaikka hänen kätensä iho ei vielä ollut täysin muodostunut takaisin. Vielä monta kuukautta onnettomuuden jälkeenkin hänen täytyi yksi kerrallaan asetella sormensa ratin ympärille voidakseen ajaa. Ja tämä aikana, jolloin toisella kädellä hoidettiin vaihteenvaihtoa, eikä autoissa ollut minkäänlaista ohjaustehostinta.

Jotain oli kuitenkin nyt muuttunut. McLarenin lisäksi formulaväki oli menettänyt ja tulisi menettämään seuraavien vuosien aikana tukun nimekkäitä tähtiään. Yhä useammin kotielämää rakastava Hulme alkoi miettiä lopettamista.

Lopulta vetäytyminen tapahtui tyylikkäästi kauden 1974 loputtua. Vielä viimeisellä kaudellaankin Hulme osoitti olevansa yhä iskussa pystyessään osakilpailuvoittoon. Hän pysyi uskollisena McLarenille koko tämän ajanjakson ajan.

Mutta kun lopettamisen aika tuli, hän hylkäsi formulamaailman täysin. Oli aika jatkaa elämää kotona Uudessa-Seelannissa.

Perintö

Nykyään kaikki tietävät McLarenin. Siitä on tullut synonyymi kuvaamaan ammattimaista kilpaorganisaatiota. Mutta päästäkseen tähän asemaan on talli kulkenut pitkän tien. Välillä on ollut voimakkaita noususuhdanteita, välillä taas on kontattu pahastikin, mutta talli on aina pysynyt huipulla.

Denny Hulmeen poismenoon liittyy Bruce McLarenin tavoin traagista ironiaa.

Vain muutama vuosi ennen kuolemaansa hän sanoi haastattelussa: ”Minä yritän elää niin pitkään kuin mahdollista, tehden sitä mitä nautin.” Ainakin toinen osa tästä toteutui. Hulme menehtyi 56-vuotiaana sydänkohtaukseen kesken ajamansa kilpailun.

Uuden-Seelannin sankarien merkitystä formuloiden historiassa ei voi olla nostamatta liikaa esille. Toivottavasti maasta löytyy vielä joku jatkamaan tämän kaksikon maineikkailla jalanjäljillä.

Bruce McLarenin F1-ura lukuina:
98 GP-starttia
4 voittoa
3 nopeinta kierrosta
196,5 MM-pistettä

Lisäksi Can-An -mestaruus ’67 & ’69 sekä Le Mansin voitto ’66

Denny Hulmeen F1-ura lukuina:
112 GP-starttia
8 voittoa
1 paalupaikka
9 nopeinta kierrosta
248 MM-pistettä

Maailmanmestari 1967
Lisäksi Can-Am -mestaruus ’68 & ’70

Aiheet Artikkelit Formula 1 Historia Hulme Denny McLaren Bruce Pääuutiset Galleria