Ex-kuski: Tässäkö syy sille, että Williams ei päästänyt Valtteri Bottasta johtoon?

Entinen F1-kuski Allan McNish uskoo Williams-tallin kömpelön Britanniann GP:n avausstintin toiminnan johtuneen tulemisesta yllätetyksi.
McNish kirjoittaa BBC-kolumnissaan, että hänen arvionsa mukaan Valtteri Bottas olisi ollut riittävän nopea pysymään kärjessä myös toiselle stintille lähdettäessä, mikäli hänet olisi päästetty kärkeen tallikaverinsa Felipe Massan ohi. Talli ei näin kuitenkaan tehnyt.
Britti arvelee syynä tähän olleen se, että talli oli suunnitellut kisansa siltä olettamukselta, että Massa ja Bottas ajavat maaliin kahden Mercedeksen takana, eivätkä osanneet reagoida kuljettajiensa huikeaan alkuun kisassa.
– Kun […] he löysivät itsensä kaksoisjohdosta, he olivat hiukan hämmennyksissä sovittuaan jo molempien kuljettajien kanssa tasapuolisesta kohtelusta, McNish kirjoittaa lisäten, että Bottas olisi pitänyt määrätä Massan ohi.
– Massa ei olisi siitä pitänyt, mutta he olisivat voineet kertoa hänelle, että jos se ei onnistuisi eikä Bottas olisi nopeampi, he vaihtaisivat myöhemmin kisassa sijoituksensa takaisin.
45-vuotias laskee Bottaksen vauhdin riittäneen noin neljän sekunnin kaulaan suhteessa Massaan ensimmäiselle pysähdykselle tultaessa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lähde: Lewis Hamiltonin ensimmäinen Ferrari-testi penkin alle – ”Totutteluun tulee menemään aikaa”
- Kutkuttava vihjaus – Voidaanko F1-sarjassa palata legendaarisiin V10-moottoreihin?
- Tässä ovat kaikki kauden 2025 F1-autot ja kuljettajat – kilpurit julki ennennäkemättömällä tavalla
- F1-tähdeltä kannanotto FIA:n naurettavaan sääntöuudistukseen
- FIA:n tiukalle kiroilusäännölle ensimmäinen rikkoja – rallitähdelle tärähti jättisakot
- Elfyn Evans rykäisi jättipotillaan karkumatkalle – tässä rallin MM-sarjan pistetilanteet
- Kalle Rovanperälle raju pettymys Ruotsissa – ”Ei meidän puolesta hirveästi kerrottavaa”
- McLaren paljasti ensimmäisenä uuden F1-autonsa
- Valtteri Bottaksella ja Mercedeksellä herrasmiessopimuksesta – ”En usko heidän estävän minua”
- Miten jarrulevyt vaikuttavat Formula 1 -autojen suorituskykyyn?