”Vaikea nähdä, kuinka McLaren-Honda ikinä voisi saavuttaa kilpailijoitaan”
Muun muassa formula ykkösissä ajanut Allan McNish näkee jo ”murtumia” McLarenin ja sen uuden moottoritoimittajan Hondan suhteessa. Mies kirjoittaa tuoreessa BBC:n kolumnissaan, että auto jäi paalusta Silverstonessa 2,9 sekunnin päähän ja että voimanlähteen osuus tästä oli vähintään kaksi sekuntia.
Britin mukaan ongelmia on useita. Yksi yleinen huomio on se, että Honda ei ole nykyisin edellisen McLaren-kumppanuutensa aikojen kaltainen menestyjä sen enempää katuautojen myynnissä kuin moottoriurheilussakaan.
Eurooppalaisen ja japanilaisen viestintäkulttuurin erojen aiheuttamat väärinkäsitykset, mistä McNish kertoo itselläänkin olevan kokemuksia, ovat konkreettisempi ongelma. Matemaattinen tosiasia puolestaan on se, että Honda on kehityksessä ajallisesti kilpailijoita jäljessä aloitettuaan F1-ohjelmansa muita myöhemmin.
McNish sanoo McLaren-Hondan tämänhetkisen eron kärkeen olevan niin suuri, että sitä on vaikea selittää edes debyyttikauden lastensairauksilla.
– Hondan on otettava valtava askel eteenpäin – todennäköisesti kokonaan uusi moottori – mutta samaan kilpailijat marssivat eteenpäin. On vaikea nähdä, kuinka he ikinä voisivat saavuttaa heitä, hän kirjoittaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”
- Se oli siinä: Valtteri Bottaksen F1-ura päättyi kolariin – ainakin toistaiseksi