SuomiF1-haastattelussa Emma Kimiläinen: ”Pitäisin formulat vaaran ja glamourin tuoksuisena urheilulajina”
Emma Kimiläinen on noussut viimeistään tämän vuoden aikana kaikkien suomalaisten F1-fanien tietoisuuteen. Kimiläinen on viihdyttänyt katsojia F1-viikonloppuisin televisiossa asiantuntevilla kommenteillaan, minkä lisäksi häntä voi kuunnella myös Radio Novan lähetyksissä.
Kimiläinen on myös itse kilpa-ajaja. Tällä kaudella 27-vuotias vantaalainen on kisannut Pohjoismaiden vakioautosarja STCC:ssä (Scandinavian Touring Car Championship). Kimiläinen on ajanut kahdesti palkintopallille ja hän on sarjan kokonaispisteissä tällä hetkellä sijalla seitsemän.
SuomiF1-sivusto haastatteli Kimiläistä ja kysyi ratatähden kuulumisia sekä mielipiteitä F1-sarjan nykytilasta.
Miten kuvailisit kauttasi tähän mennessä?
Kaksi kisaviikonloppua on vielä jäljellä ja tähän asti on mennyt hyvin ja huonosti. Olemme kokeneet muutamia onnistumisia ja saaneet pari palkintopallisijaa, mutta valitettavasti olemme vielä useasti perässä ja haemme säätöjä koko viikonlopun, niitä välttämättä löytämättä. Kauden loppua kohti toivon todella parannuksia ja uusia oivalluksia. Testikielto tekee auton säätämisestä hankalaa uudelle tiimille, koska tietotaito kertyy ainoastaan kisoissa. Kaikki aika-ajot ja kisalähdöt ovat 30 minuutin kestävien vapaiden harjoitusten lisäksi myös testiajoja.
Entä tulevaisuus? Miltä ensi kautesi näyttää? Mitä haluaisit ajaa tulevaisuudessa?
Ensi kausi luultavasti vielä STCC:tä samassa tiimissä. Vaikka tiimi on uusi ja opittavaa meillä on paljon, on se todella hyvä paikka olla. Vankat yhteistyökumppanisopimukset, hyvä ilmapiiri, mukava porukka ja pitkän tähtäimen suunnitelmia.
Mitä sen jälkeen? Mahdollisuuksia on monia, mutta tärkeintä minulle on pysyä ammattilaisena. Olisihan se hienoa käydä kokeilemassa vaikka idän markkinoita tai puolestaan BTCC:tä (brittien vakioautosarja) tai WTCC:tä. Jossain vaiheessa päämääränäni on vielä ajaa DTM:ää ja pistää kundeja päihin siellä.
Miten päädyit mukaan MTV:n formulalähetyksiin ja Radio Novalle? Miten yhteistyö on sujunut? Kiinnostaisiko sinua päästä ääneen myös esimerkiksi itse kilpailussa?
Yhteistyö on ollut mutkitonta ja erittäin mukavaa. Aloite lähti Maikkarin suunnasta molempiin hommiin alkukeväästä. Mielelläni jatkaisin ja kommentoisin F1:en osalta myös kilpailuja omaan vahvaan iloiseen ja osittain jopa sarkastiseen tyyliini, saataisiin vähän lisämaustetta lähetyksiin.
Mitä mieltä olet lajin nykytilasta? Onko jokin asia pielessä, vai ovatko asiat kunnossa? Lähtisitkö muuttamaan jotain?
Autourheilu ylipäätään on vähän haastavassa tilanteessa mielestäni kustannusten ja yleisen autoilutrendin osalta, jossa ympäristöystävällisyys ja vihreät arvot meinaavat uhata hienoa lajia, jossa tehdään myös paljon kehitystyötä siviiliautoiluun.
Enää ei ole kyse siitä kuka on paras kuljettaja ja kuka on fyysisesti parhaimmassa kunnossa ja kenellä pää kestää parhaiten, vaan karrikoidusti siitä, että kuka painelee nappeja parhaiten ja kuka säästää ajotyylillään parhaiten bensaa ja renkaita.
F1:ssä taas meinataan jäädä jälkeen autoteollisuuden trendikkyydestä ja niin pitäisikin miettiä, että mikä on se tie jolla jatketaan. Autourheilussa ja F1:ssä on kehitetty paljon hienoja ratkaisuja siviiliautoihin, mutta trendit ovat nyt hieman vastakkaisia. Jos F1 jatkaa moottorien pienentämistä, tehojen vähentämistä ja nappien sekä muiden sähköisten vempeleiden lisäystä, katoaa URHEILUlajista into ja pointti. Enää ei ole kyse siitä kuka on paras kuljettaja ja kuka on fyysisesti parhaimmassa kunnossa ja kenellä pää kestää parhaiten, vaan karrikoidusti siitä, että kuka painelee nappeja parhaiten ja kuka säästää ajotyylillään parhaiten bensaa ja renkaita.
Lajin hohto on kuitenkin vaarallisissa tilanteissa, joiden pitäisi syntyä siitä, että koko ajan ajetaan omilla ja auton riskirajoilla. Tai vaihtoehtoisesti pitäisi sitten mielestäni avoimesti valita linja, jossa halutaan kehittää autoteollisuutta ja viedä F1 autoja sitä myötä myös eteenpäin. Silloin isot muutokset ja ihmisten siviiliautoilun trendit on vain hyväksyttävä. Minä kuitenkin antaisin ehkä vakioauto- ja rallisarjojen hoitaa sen homman ja pitäisin F1:sen puhtaasti vaaran ja glamourin tuoksuisena urheilulajina.
Miten näkisit Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen tämän kauden onnistuneen? Onko jokin kuljettaja säväyttänyt?
Bottas jatkaa hyvää ja varmaa työtään Williamsilla. Se on hyvä paikka hänelle kehittyä ja uskoisin, että pian on hänen aikansa siirtyä tositoimiin, mutta ei kannata kiirehtiä, koska aikaa on vielä ja kehittymisen varaa varmasti myöskin. Bottas on mielestäni onnistunut niissä puitteissa, mitkä talli sallii, mutta parissa viime kisassa Felipe Massa on ollut parempi, joten parannettavaa vielä on.
Räikkösen kausi on ollut vaikea. Paljon epäonnea, mutta myös omia virheitä. Malttamattomuutta alkukaudesta aika-ajoissa ja ehkä jollain tavalla myös ylisuorittamista. Vauhtia löytyy vaikka muille jakaa, mutta uskoisin, että oma henkinen panos pitäisi vielä viilata loppuunsa. Aika-ajoapina tipahti harteilta Monzassa, mutta lähdössä keskittymisen herpaantuminen kostautui.
Haastattelun seuraavassa osassa Kimiläinen pureutuu enemmän naisten asemaan autourheilumaailmassa.
Juuso Taipale
Twitter: @JuusoTaipale
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”