Superlupauksen tallipäällikkö ylistää: ”Parempi kuin Hamilton”
GP2-sarjaa tällä kaudella dominoinut Stoffel Vandoorne on paras koskaan GP2-sarjassa ajanut kuljettaja. väittää belgialaisen tallipäällikkö Frederic Vasseur.
ART-tallissa kilpailevan Vandoornen mestaruus on sinettiä vaille valmis. Belgialainen on esittänyt tällä kaudella huimia otteita GP2-kilpailuissa, ollen ylivoimaisesti sarjan paras kuljettaja.
Vasseurin ART-tiimi on ajattanut aiemmin sellaisia kovan luokan nimiä kuin Lewis Hamilton, Nico Rosberg ja Sebastian Vettel. Vasseur ei pelkää ylistää uusimman timanttinsa arvoa.
– Ei ole salaisuus, että Stoffel on F1-tallien kiikareissa. Hän on myös matemaattisesti katsoen paras GP2-luokassa koskaan ajanut kuljettaja, Vasseur ylistää grandprixtimesin mukaan.
Vasseurista koko GP2-sarjan asema kasvattiluokkana romuttuu, mikäli Vandoorne ei itselleen F1-tallipaikkaa ensi kaudeksi löytäisi.
– Emme voi hyväksyä sitä, että kaiken GP2-luokassa voittanut ei pääsisi mukaan F1-sirkukseen. Se romuttaisi koko idean kasvattiluokista.
Vandoornen tilanne on hankala, sillä hänen tulevaisuutensa on vahvasti sidottu McLarenin kuljettajaratkaisuihin. Vasseur näkee tallin olevan kipeän ratkaisun edessä, mikäli paikkaa tallista ei belgialaiselle siunaannukkaan.
– Siinä tapauksessa he joutunevat vapauttamaan hänet sopimuksestaan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”