Lehtiväite: F1-tallissa kuohuu – johtohenkilöt jättävät tallin
Manor-talli menettää kaksi tärkeää johtohahmoaan, kun tallipäällikkö John Booth ja urheilutoimenjohtaja Grame Lowdon jättävät tallin, väittää Autosport.
Marussian F1-tallin kaaduttua kaksikko oli suuressa roolissa pitäessään F1-tallin rippeet toiminnassa mukana. Kaksikko onnistui saamaan taakseen Stephen Fitzpatrickin, joka rahoittaa nykyisen tallin toimintaa. Ilman Boothia ja Lowdonia Manoria tuskin radoilla nähtäisiin.
Talli on ollut tällä kaudella selkeästi heikoin, mutta se on matkalla oikeaan suuntaan. Talli solmi yhteistyösopimuksen Mercedes-moottoreista ensi kaudeksi, minkä lisäksi myös teknistä osaamista on vahvistettu roimasti.
Autosportin mukaan kaksikko on kuitenkin ajautunut törmäykskurssille Fitzpatrickin kanssa siitä, kuinka tallin toimintaa tulisi viedä eteen päin jatkossa. Tilanne on äitynyt niin pahaksi, ettei kaksikko tule jatkamaan tiimin palveluksessa, ellei ihmettä tule tapahtumaan.
Autosportin mukaan kaksikon lähdöllä voi olla vielä suuret vaikutukset talliin, sillä moni tallin henkilökuntaan kuuluva saattaa myös jättää tallin seuraten johtajiensa esimerkkiä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”