Tallinsa hylkäävä tallipomo: ”Teen oikean päätöksen”
Manorin käytännössä kaksistaan ensiksi 2009 (Marussia) rakentanut ja viime talvena elvyttänyt kaksikko Grame Lowdon ja John Booth hylkäävät tallinsa kuuden vuoden yhteiselon jälkeen tämän kauden päätteeksi.
Booth ja Lowdon onnistuivat nostamaan tämän kauden hännänhuipun potentiaaliseksi mustaksi hevoseksi ensi kautta silmällä pitäen, kun he hankkivat tallille Mercedes-voimanlähteet ja Williamsin vaihdelaatikot. Myös teknistä osaamista vahvistettiin.
Erimielisyydet tallin keväisen pelastajan ja raharikkaan Stephen Fitzpatrickin kanssa saivat kaksikon kuitenkin suivaantumaan tallin kehityssuunnasta sen verran, että he päättivät hylätä tallin.
Lowdon myöntää olevansa surullinen pitkän yhteisen taipaleen päätöksestä, mutta häntä ei kaduta.
– Olisi ollut mukava olla mukana F1-sirkuksessa ensi vuonnakin, mutta olen varma, että tein oikean päätöksen, Lowdon toteaa Autosportille.
– Talli on kokenut kuuden vuoden aikana paljon vastoinkäymisiä, mutta selätimme ne kaikki. Jättäessäni tallin aistin ilmapiirin sen sisällä olevan hyvä, sillä kaikki kokevat saavuttaneensa jotakin ja matka on eteenpäin.
Lowdon ei ole vielä haikaillut paikkaa muista talleista. Osoittaakseen solidaarisuuttaan Manoria kohtaan on hän lupautunut jättäytyä pois neuvotteluista tulevaisuutensa suhteen niin kauan, kun nykyinen työsopimus on voimassa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan