Tuleeko F1-gurun pojasta formuloiden supertähti: ”En halua olla tunnettu Adrian Neweyn poikana”

Kaikki tietävät, kuka on Adrian Newey, mutta harvempi sitä, kuka on Harrison Newey. Hän on Adrianin 17-vuotias poika, joka ajaa tällä kaudella Euroopan formula 3-sarjaa ja tähtää lajissa luonnollisesti huipulle.
Viime kaudella Harrison Newey ajoi BRDC F4-mestaruussarjassa kakkostilalle. Nyt oli aika hypätä kovempaan sarjaan. Pojan tavoite on olla joskus samoissa ympyröissä kuin isäukko eli formula ykkösissä.
– Harva tässä onnistuu, vaikka jokainen poika ajaessaan kartingia haaveilee F1:stä. Tuolla on paljon kartingin, F4:n ja Formula Renaultin mestareita, jotka eivät tee tällä hetkellä yhtään mitään, Harrison Newey sanoo realistisesti Motorsport.comille.
– Siksi juuri nyt on pakko puskea ja saada ajettua erinomainen kausi, koska haluan olla jonakin päivänä F1:ssä.
Voisi kuvitella, että maailmankuululla isällä olisi kaikki mahdolliset kontaktit auttaa poikaansa eteenpäin aina F-ykkösiin asti.
– Totta kai hän on auttanut minua, mutta työ tehdään tiimien kanssa, eikä hän osallistu siihen mitenkään.
– Mutta onhan se fakta, että hän on työskennellyt Ayrton Sennan, Alain Prostin, Mika Häkkisen ja Sebastian Vettelin sekä monen muun kanssa. Hän tietää, mikä on tehnyt heistä niin nopeita ja hyviä kuljettajia. Hän on kertonut minulle, mistä nopeat kuljettajat syntyvät. Minun tehtäväni on sitten yrittää omilla vahvuuksillani, Harrison Newey sanoo.
Monen kuuluisan isän pojat kantavat isiensä riippakiveä harteillaan. Niin myös Harrison Newey.
– Joskus se menee hiukan ärsyttäväksi. Minun pitää vain todistaa nopeuteni radalla. En halua olla tunnettu Adrian Neweyn poikana. Haluan, että jonain päivänä isä on tunnettu Harrison Neweyn isänä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Sebastian Vettelistä Red Bullin tallipomo? ”Hän on minun valintani”
- Onko Mercedes-tähden ura vaarassa? ”Wolff ei tee sitä virhettä uudestaan”
- Max Verstappen raivostui arvostetulle F1-selostajalle suorassa lähetyksessä – ”Älä sinä vaivaa päätäsi näillä asioilla”
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Oscar Piastrin ylivoimaa Bahrainissa – Max Verstappenilla vaikea kilpailu
- Tuukka Taponen tarjoili näyttäviä ohituksia – suomalaiselle hyvät pisteet Bahrainista
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Lando Norris ja Max Verstappen epäonnistuivat pahasti Bahrainin GP:n aika-ajoissa
- McLaren murskasi muut Bahrainin harjoituksissa – ”Kuinka nuo voivat olla noin nopeita?”

- Tuukka Taposelta komea nousu palkintopallille F3-sprintissä
- Lando Norris ja Max Verstappen epäonnistuivat pahasti Bahrainin GP:n aika-ajoissa
- McLaren murskasi muut Bahrainin harjoituksissa – ”Kuinka nuo voivat olla noin nopeita?”