Kuuma Kysymys: Joko nyt voittoon, Kimi? Miten Räikkönen ja Bottas pärjäävät Kiinassa?
Kimi Räikkösen fanit hykertelevät varmasti tyytyväisyyttään tämänpäiväisten harjoitusten jälkeen. Suomalainen Ferrari-pilotti ajoi koko päivän nopeimman kierrosajan ollen toisten harjoitusten nopein. Taakse jäivät samanlaisilla renkailla parhaimmat kierroksensa ajaneet tallikaveri Sebastian Vettel sekä molemmat Mercedes-kuljettajat.
Mercedestä ei voi koskaan laskea ulos kärkitaistelusta, mutta Ferrari näyttäisi olevan koko ajan lähempänä ja lähempänä saksalaistallia. Myös Räikkönen on löytänyt uudenlaisen ilmeen eikä hän ole enää yhtä helposti Vettelin vietävissä kuin vielä viime vuonna. Tämä luvannee hyvää paitsi aika-ajoja, myös sunnuntaista kilpailua silmällä pitäen.
Williams puolestaa näyttäisi olevan vauhtinsa puolesta edelleen hieman alavireinen. Valtteri Bottas ei pystynyt kymmenettä sijaa parempaan kierrosaikaan, mutta brittitalli ei ole toisaalta antanut juuri koskaan paljoakaan painoarvoa perjantain ajeluille kierrosaikojen osalta. Nastolalainen tarvitsisi Kiinasta hyvän tuloksen kahden tukkoisan osakilpailun jälkeen.
Millaiset fiilikset teille lukijoille jäi vapaiden harjoitusten jälkeen? Miten suomalaiset sijoittuvat sunnuntaina? Tuleeko vihdoinkin voitto, vai jäävätkö kaksi kansallissankariamme vielä odottamaan sitä päivää tapahtuvaksi?
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”