F1-maailmaa koetellaan – myös toinen lajilegenda menehtyi eilen
F1-maailma vastaanotti eilen keskiviikkona kaksi suru-uutista, kun uutiset tohtori Aki Hintsan ja BMW:n moottoriohjelman takapirun Paul Roschen menehtymisistä tavoittivat yleisön. Rosche oli kuollessaan 82-vuotias.
Rosche toimi pääarkkitehtina baijerilaistehtaan 1980-luvun menestyksekkäässä F1-seikkailussa. BMW oli yksi turbokauden menestyneimmistä moottorinvalmistajista yhteistyössään Brabhamin kanssa. Nelson Piquet ajoi merkille maailmanmestaruuden kaudella 1983. Lisäksi ajanjaksolla 1982-1987 BMW:lle kertyi voittoja yhdeksän kappaletta. Suurimman saavutuksen BMW saavutti kuitenkin Roschen johdolla hevosvoimavertailussa. Epävirallisten lähteiden mukaan loppuvaiheessa Brabhameihin pultatuista tehokoneista saatiin irti jopa massiiviset 1500 hevosvoimaa.
Rosche jatkoi vahvana taustavaikuttajana BMW:llä myös menestyksekkään F1-periodin jälkeen. Hän oli yksi avainhenkilöistä, kun saksalaismerkki päätti tehdä paluun sarjaan Williamsin yhteistyökumppanina vuosituhannen alussa. Ennen sitä hän johti myös merkin menestykekästä Le Mans -projektia.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi