Maikkari vahvisti: Tässä on uusin sinivalkoinen formulaääni!
Niki Juusela on odotetusti vahvistettu tulevan formulakauden selostajaksi MTV:n lähetyksiin. Samalla Juusela vaihtaa leiriä Yleltä kilpailevan kanavan palvelukseen.
Moottoriurheilufaniksi tunnustautuva Juusela on seurannut lajia tarkkaan vuosikymmeniä, mikä antaa hänelle erinomaiset eväät vaativaan pestiin.
– Muistan kun nuorena poikana tutkailin joka ilta seinälläni roikkuvaa F1-kalenteria. Se oli vuodelta 1985. Vielä tuolloin sankarikseni myöhemmin noussut Ayrton Senna ajoi mustalla Lotuksella. Katselin kuvia ja tiesin, että minusta tulee F1-kuljettaja. Ei tullut, mutta selostaja tuli. Olen siis käytännössä niin lähellä lapsuuteni unelmaa kuin mahdollista. Määre onnellinen on vähättelyä sille, mitä tunnen juuri nyt, Niki Juusela tunnelmoi MTV:n tiedotteessa.
MTV:n urheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero on myös erittäin tyytyväinen kiinnitykseen.
– Niki Juusela on monella tavalla paras mahdollinen seuraaja tähän vaativaan ja arvostettuun tehtävään. Hänellä on lähes 15 vuoden kokemus arvokisojen ja muiden merkittävien tapahtumien selostajana ja toimittajana. Nikillä on lisäksi valtava motivaatio juuri tähän pestiin ja hän omaa intohimoisen lajiseurannan kautta myös laajaa ymmärrystä Formula 1:stä, taustoittaa Autero.
Ylellä kansan suosikiksi noussut Juusela korvaa tehtävässään Oskari Saaren, joka siirtyi 12 selostusvuoden jälkeen toisiin tehtäviin Moskito Televisionin urheilutuotannon johtajana.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”