Kommentti: Unohtakaa tylsät kilpailut ja ohitusten puute: tämä on formula ykkösten suurin ongelma
Eilen julkaistu uutinen F1-tallien saamista palkintorahoista kertoo jälleen kahdesta asiasta: Formula yksi ei ole nappikauppaa, ja jäätävä eriarvoisuus kukkii edelleen rehevänä.
F1-sarjassa sen ensimmäisestä kaudesta asti mukana ollut Ferrari saa 940 miljoonan dollarin kokonaispotista massiivisen 180 miljoonan siivun. Pelkästään mukana olemisen riemusta tanssivalle orille tyrkytetään 68 miljoonaa euroa.
Samaan aikaan esimerkiksi viime kauden viimeiseksi jäänyt Sauber saa 49 ja sensaatiomaisesti valmistajien sarjassa neljänneksi yltänyt Force India vain 72 miljoonaa dollaria.
Ferrarin on suurin bonusten kahmija, mutta ylimääräistä kassantäytettä saavat mukavasti myös Mercedes, Red Bull, McLaren ja jopa Williams. Silti erot ovat suuria. Kolmanneksi eniten tienaava Red Bull saa 161 miljoonaa, kun taas neljänneksi eniten avustetuin talli McLaren kuittaa ”vaivaiset” 97 miljoonaa euroa Formula One Managementilta.
Unohtakaa tylsät kilpailut ja ohitusten puute, tämä on formula ykkösten suurin ongelma tällä hetkellä.
Vääristynyt rahanjako on epäoikeus, joka uusien johtajien on pyrittävä poistamaan välittömästi.
Miten yksikään keskikastin ja häntäpään tiimi voi edes haaveilla noususta taistelemaan kärkisijoista, jos isompia talleja paapotaan sarjan puolelta?
Vääristynyt rahanjako on epäoikeus, joka uusien johtajien on pyrittävä poistamaan välittömästi.
Etua saavat tallit eivät tule antamaan tuumaakaan periksi neuvotteluissa, mutta Bernie Ecclestonen manttelinperijäksi noussut Liberty Media -pomo Chase Carey ei varmasti tule jakamaan yhtä kevytmielisesti vastaavanlaisia myönnytyksiä uutta tulonjakoa neuvoteltaessa.
Ross Brawnin täytyy myös antaa tulitukea esimiehelleen. Brawn on tällä kertaa eri puolella neuvottelupöytää kuin mihin hän on aiemmin tottunut, ja siitä voi olla Careylle suunnattomasti apua neuvotteluja käytäessä.
Careylla on nyt käsissään avaimet sarjan tulevaisuuden pelastamiseksi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan