Saksan GP tekee kuolemaa: ”Näillä ehdoilla emme voi jatkaa missään tapauksessa”

Hockenheimin radan johtaja Georg Seiler myöntää, että Saksan GP:n kohtalo ensi kauden jälkeen on vaakalaudalla.
Saksan GP ei ole kalenterissa tällä kaudella, mutta 2018 ajetaan GP Hockenheimissa. Toinen potentiaalinen GP-rata Nürburgring on taloudellisissa vaikeuksissa.
– Emme tule ensi kauden jälkeen missään tapauksessa tekemään uutta sopimusta, jos se sisältää taloudellisen riskin meille, Seiler sanoo uutistoimisto DPA:lle.
Nykyinen Bernie Ecclestonen junailema sopimus ei ole Seilerin mielestä heille reilu.
– Taloudellisesti tulemme ottamaan myös ensi vuoden kilpailusta takkiin, meidän on vain hyväksyttävä se. F1-kisojen järjestäminen on tullut meille kalliiksi ja vaarantaa toimintamme. Emme saa omalta alueeltamme tai valtiolta mitään tukea toisin kuin lähes kaikki muut radat, missä GP-kilpailuja ajetaan.
Seiler näkee Saksan GP:n tulevaisuuden synkäksi.
– Tilanne on selvä. Emme voi jatkaa näillä samoilla ehdoilla ensi kauden jälkeen, tuskin Nürburgringkään. Jos asioita ei saada muutettua, F1:n tulevaisuus Saksassa on varmasti vaarassa.
– Meille olisi nollatuloskin ihan hyväksyttävä ratkaisu. Mutta jos sellaiseen sopimukseen ei päästä, ja Saksan GP katoaa, olkoon sitten niin. Mutta tietysti toivon ja uskon, että F1:n uudet omistajat haluavat säilyttää Saksan GP:n kalenterissa. Saksa on kuitenkin F1:lle erittäin tärkeä markkina-alue riippumatta siitä, millä radalla ajetaan, Seiler sanoo.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Oscar Piastrin ylivoimaa Bahrainissa – Max Verstappenilla vaikea kilpailu
- Tuukka Taponen tarjoili näyttäviä ohituksia – suomalaiselle hyvät pisteet Bahrainista
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Lando Norris ja Max Verstappen epäonnistuivat pahasti Bahrainin GP:n aika-ajoissa
- McLaren murskasi muut Bahrainin harjoituksissa – ”Kuinka nuo voivat olla noin nopeita?”
- Tuukka Taposelta komea nousu palkintopallille F3-sprintissä
- McLarenit harjoituskärkenä – F1-konkarin ratti irtosi kesken ajon
- Tuukka Taponen nappasi hyvät lähtöasetelmat F3-sarjan aika-ajoissa
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Tuukka Taponen nappasi hyvät lähtöasetelmat F3-sarjan aika-ajoissa
- Tuukka Taposelta komea nousu palkintopallille F3-sprintissä
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”
- F1-huippulupaus muistelee erikoista tapaamistaan Kimi Räikkösen kanssa – ”Sitten minä ymmärsin sen”