Toto Wolff uskoo sähköformuloiden kasvuun: ”Kaikki ainekset loistavaan tulevaisuuteen”

Mercedeksen johtaja Toto Wolff uskoo, että sähköformuloiden Formula E sarjalla on kaikki ainekset loistavaan tulevaisuuteen.
Sarjan suosio on kasvanut koko ajan. Viimeksi Mercedes ja Porsche ilmoittivat lähtevänsä Renaultin, Audin, Jaguarin ja BMW:n rinnalle kisaamaan.
Sähköautot ovat kasvattamassa markkinaosuuksiaan hurjasti, siksi autonvalmistajat näkevät Formula E:n hyväksi paikaksi sekä kehittää että esitellä tekniikkaa.
– Sähköistyminen etenee hurjaa vauhtia. Formula E:n teknologia on vielä hiukan lapsen kengissä kuten koko sarjakin. Mutta heillä on sarjan johdossa erittäin karismaattinen ja energinen yritys. Todella monien yllätykseksi he ovat saaneet mukaan kaikki isot saksalaiset automerkit, Wolff sanoo F1i.comilla.
– En olisi lainkaan yllättynyt jos kolmen – viiden vuoden päästä Formula E olisi jotakin täysin erilaista kuin nyt. Silloin sarjasta saatetaan hyvinkin puhua täysin eri tavalla kuin nyt, se voi olla äkkiä todella paljon kiinnostavampi.
– On tärkeää ymmärtää, että isot asiat ovat muuttumassa. Minä pidän kovasti kymmenensylinterisistä petroolimoottoreista, mutta en tiedä, pitääkö kukaan meidän lisäksemme niistä enää viiden vuoden päästä.
Wolff pitää Elon Muskin johtaman Teslan menestystä hyvänä esimerkkinä autojen sähköistymisen kasvusta.
– Viisi vuotta sitten Tesla oli kuin Lotus Elise, missä oli valtava akku takaosassa. Nyt se on varteenotettava peluri automarkkinoilla. Niinpä Formula E on myös meille Mercedeksellä kiinnostava projekti.
– Fotmula E:ssä on urbaania luonnetta, ja se kiinnostaa eri kohdeyleisöä kuin perinteinen moottoriurheilu. Meidän globaalissa strategiassamme F1 on edelleen ykkösalusta, mutta Formula E tavallaan start up -yritys meidän näkökulmastamme. Haluamme oppia siitä ja ymmärtää alan kehitystä lähtemällä mukaan, Wolff paaluttaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vahvistus: Ferrarille katastrofi – molemmat autot hylättiin
- Ferrari tuomariston eteen Kiinan GP:n jälkeen – tallia uhkaa hylkäys osakilpailusta
- McLarenille kaksoisvoitto Kiinan osakilpailussa – viime viikon katastrofitallille kaksi pistesijaa
- Draamaa Ferrarilla: Lewis Hamilton ei totellut tallimääräyksiä Kiinassa – ”Minä päätän sen”
- Huonon tuurin multihuipentuma – Kalle Rovanperä keskeytti ”kahden markan vikaan” Keniassa
- Voi pahus! Kalle Rovanperällä epäonnen päivä Safari-rallissa
- Lähde: Liam Lawson yhden kilpailun päässä potkuista Red Bullilta – ”Tämä on tulosurheilua”
- Red Bullilla viimeiseksi – näin Liam Lawson kommentoi aika-ajokatastrofiaan
- Lando Norris mokasi jälleen – Oscar Piastrille uran ensimmäinen paalupaikka
- Q2: Alkukauden yllättäjältä jälleen vahvaa suorittamista – Ferrari ja Mercedes suurissa vaikeuksissa
- Draamaa Ferrarilla: Lewis Hamilton ei totellut tallimääräyksiä Kiinassa – ”Minä päätän sen”
- F1-valmistajaa uhkaa hylkäys Kiinan GP:ssä – talli tuomariston tutkintaan uuden säännön rikkomisesta
- McLarenin ylivoiman taustalla erikoinen syy – ”Emme käsitä miten he ovat onnistuneet tässä”
- Lähde: Liam Lawson yhden kilpailun päässä potkuista Red Bullilta – ”Tämä on tulosurheilua”
- Vahvistus: Ferrarille katastrofi – molemmat autot hylättiin
- Red Bull Kiinan sprintin aika-ajon viimeinen – ”Olen niin pahoillani, mutta en vain pysty siihen”
- Ferrari tuomariston eteen Kiinan GP:n jälkeen – tallia uhkaa hylkäys osakilpailusta
- Lewis Hamilton huolissaan omasta suorituksestaan sprinttikisassa- ”Joudun opettelemaan samalla”
- Luvassa F1-kauden ensimmäinen sprinttiviikonloppu – tässä Kiinan GP:n lähetysajat
- Red Bullilla viimeiseksi – näin Liam Lawson kommentoi aika-ajokatastrofiaan