Rallin MM-sarja tasoittunut viime vuosina hurjasti – yksi tilasto kertoo siitä paljon
Rallin MM-sarja on tänä vuonna jopa poikkeuksellisen jännittävä, kun peilataan aikaisempiin vuosiin. Vaikka varsin tuttu nimi, eli Sebastien Ogier pistekärkenä onkin, ei ranskalainen ole päässyt muiden mainion panoksen takia helpolla.
Ogier on Thierry Neuvillea 17 pistettä edellä, kun kolme kisaa on ajamatta. Neuvillesta 16 pisteen päässä on Ott Tänak, neljäntenä keikkuvan Jari-Matti Latvalan ero Fordia piiskaavaan Ogieriin on 54 pinnaa. Nämä kaikki vääntävät siis vielä maailmanmestaruudesta ainakin pisteiden valossa.
Tällä kaudella myös voitot ovat jakautuneet lajin kannalta positiivisen tasaisesti. Kymmenessä kisassa ykkössijaa on juhlinut peräti kuusi eri kuskia: Neuville on ottanut voiton kolmesti, Ogier ja Tänak kahdesti sekä triosta Esapekka Lappi – Latvala – Kris Meeke kukin kuski kertaalleen.
Myös viime kaudella kuusi eri kuskia juhli voittoa – Latvala, Meeke, Andreas Mikkelsen, Neuville, Ogier ja Hayden Paddon.
Tällä kaudella voittajaksi voi kuitenkin nousta vielä seitsemäs kuski, sillä kuten sanottua, kautta on jäljellä kolmen kisan verran.
Voittojen jakautuminen kertoo siitä, että MM-sarja on tasoittunut viime vuosina roimasti. Kaudella 2015 osakisavoittajia oli ainoastaan neljä ja vuonna 2014 vieläkin vähemmän, eli vain kolme.
Tasaisuus tekee lajille varmasti hyvää, sillä menneinä vuosina sarja sai lokaa niskaan Sebastien Loebin ja Ogierin ylivoiman sekä vähäisten tallimäärien takia.
Kuluvan kauden MM-sarja jatkuu reilun viikon kuluttua Espanjassa. Tuon jälkeen ajetaan vielä Walesissa ja Australiassa.
Osakisavoittajat ja voittojen määrät kausittain
2017: (10/13 kisaa ajettu)
Thierry Neuville, 3
Ott Tänak, 2
Sebastien Ogier, 2
Esapekka Lappi, 1
Jari-Matti Latvala, 1
Kris Meeke, 1
2016:
Sebastien Ogier, 6
Andreas Mikkelsen, 2
Kris Meeke, 2
Hayden Paddon, 1
Jari-Matti Latvala, 1
Thierry Neuville, 1
2015:
Sebastien Ogier, 8
Jari-Matti Latvala, 3
Andreas Mikkelsen, 1
Kris Meeke, 1
2014:
Sebastien Ogier, 8
Jari-Matti Latvala, 4
Thierry Neuville, 1
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”