Suomalaisten rallilupausten upea esiinmarssi jatkuu – Jyväskylän voittaja Hyundaille ensi kaudeksi!
Hyundain rallitalli on valinnut Jyväskylän soralla kesällä WRC2-luokan voittoon taistelleen Jari Huttusen ajamaan ensi kaudella saman luokan MM-sarjaa. Talli teki valinnan ”Tulevaisuuden tähdet” -kisan päätteeksi, jossa ehdokkaiden oli todistettava niin vauhtiaan, viestintätaitojaan kuin teknistä tietämystäkin.
Hyundai Motorsport viestii kotisivuillaan, että Huttusen voitto Jyväskylässä kiinnitti huomiota. Koska lisäksi Ranskan testeissä Huttunen osoitti hyvää osaamista, on hän tehnyt vaikutuksen sekä soralla että asfaltilla.
– Tunsin oloni nopeasti mukavaksi ja pystyin tuuppaamaan (autoa) myös vaikeissa olosuhteissa, Kiuruvedeltä lähtöisin oleva Huttunen iloitsi Hyundai Motorsportin nettisivuilla.
Kahdeksan jäljellä ollutta kuljettajaa osallistui taannoin Ranskassa järjestettyyn kaksipäiväiseen ajokokeeseen, jossa ajettiin sekä asfaltilla että soralla.
– Jari erottui hänen päättäväisyydellä. Hänellä oli vähemmän kokemusta R5-autosta kuin monella muulla ehdokkaalla, mutta hän oli välittömästi kilpailukykyinen ja johdonmukainen sekä asfaltilla että soralla, Hyundai Motorsportin manageri Alain Penasse puolestaan ylisti.
Kisan testipäivät oli tarkasti suunniteltu vastaamaan rallin MM-sarjan tapahtumia. Mukana kisassa oli lukuisia tähtiä, muun muassa suomalainen superlupaus Kalle Rovanperä.
– On tietenkin valtava kunnia, että minut valitttiin Hyundai Motorsport Driver -kehitysohjelman voittajaksi. Mukana oli paljon lahjakkaita kuljettajia, joilla on enemmän kokemusta kuin minulla, joten valinta oli hieno yllätys, reilu parikymppinen suomalaislupaus hekumoi.
Vaikka Rovanperä lukuisten muiden tähtien tavoin taipuikin Huttuselle kisassa, on hän edelleen kuuma nimi rallimarkkinoilla. Suomalainen ajaa loppuvuodesta rallin MM-sarjassa WRC2-luokassa ensimmäiset kisansa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat