Lewis Hamilton kasvatti F1-johtoaan nerokkaalla työllä – jätti ottamatta tietoiset riskit

Malesian sunnuntainen kisa oli huikea jännitysnäytelmä, vaikka suomalaisittain kilpailu pipariksi menikin. Valtteri Bottas painoi viidenneksi, Kimi Räikkönen puolestaan keskeytti heti alussa.
Sinivalkoiset jäivät tuloslistalla tällä kertaa sivurooliin, sillä Max Verstappen ajoi kauden 15:nnen kisan voittoon. Hollantilainen meni MM-kärki Lewis Hamiltonista ohi jo neljännellä kierroksella heti, kun britti oli valittanut tiimiradioissa auton tehoista.
Red Bullia piiskaava Verstappen voitti sunnuntaina lopulta 13 sekunnin erolla.
Kakkoseksi jäänyt Mercedes-kuski Hamilton otti kommenttiensa perusteella tappion rauhallisesti. Kakkossija oli hänen kannalta mainio tulos ainakin pisteiden valossa, sillä lähin uhkaaja Sebastian Vettel jäi neljänneksi.
– En halunnut riskeerata mitään, Hamilton oli sanonut Sky Sportsin mukaan Verstappenille kisan tauottua.
MM-johtoaan jälleen kasvattanut britti otti siis varman päälle. Jos hän olisi keskeyttänyt kakkossijalta, olisi Vettel voinut kuroa piste-eroa kiinni esimerkiksi 20 pinnan verran.
Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä Hamilton ajoi vuorenvarmasti kakkoseksi.
– Minun piti tehdä päätös olla taistelematta häntä vastaan ja vaarantaa, että hän tulee lähelleni. Tiedät, että hän antaa kaikkensa, ja minulla olisi kaikki menetettävänä. En tehnyt sitä kovin vaikeaksi, isobritannialainen painotti sivuston haastattelussa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- F1-kausiennakot: Tässä F1-kauden 2025 merkittävimmät sääntömuutokset
- Red Bullin tekninen johtaja pessimistisenä – huonoja uutisia Max Verstappenille
- F1-kausiennakot: Tulokkaat tutuksi – tässä kaikki tulevan kauden viisi keltanokkaa
- F1-talvitestien arvio: Yksi talli selkeä mestarisuosikki – Red Bull ja Verstappen suurissa vaikeuksissa
- F1-talvitesteissä hämmentävä tilanne – bussi eksyi Bahrainin radalle
- F1-talvitestien toinen päivä paketissa – Williamsilta lupaavia merkkejä
- F1-sarjalta raju päätös: Legendaariseen Monacon osakilpailuun poikkeussääntö
- F1-talvitestien ensimmäinen päivä paketissa – yksi talli selkeästi muita perässä
- F1-sarjan talvitestit keskeytyvät harvinaisesta syystä – jokainen talli ongelmissa
- MM-rallikuskeille riitti – kova kannanotto FIA:n toimista