Aston Martinin formulasuunnitelmat yhä pidemmällä – palkkasi Ferrarin ex-insinöörin työstämään F1-konseptia

Aston Martinin vihjailut liittymisestä Formula 1:een moottorivalmistajana ovat kiihtyneet entisestään tällä viikolla. Lisää polttoainetta huhujen liekkeihin löi Ferrarin entisen tähti-insinöörin Joerg Rossin palkkaaminen työstämään luksusmerkille uutta F1-konseptia.
Ross tulee työskentelemään projektissa toisen Ferrari-veteraanin Luca Marmorinin kanssa. Brittimerkin toimitusjohtajan Andy Palmerin mukaan miehet ryhtyivät toimeen moottorikonseptin kanssa jo viime viikolla.
– Luca ja Joerg Ross tekevät nyt meillä töitä moottorikonseptin kanssa kokoaikaisesti. Kummatkin työskentelevät F1-projektissamme. Luca aloitti konseptiluonnostensa parissa jo viime viikolla. Minulla on nyt kaksi hyvää miestä projektissa, Palmer hehkutti Autosportin haastattelussa.
Palmer kertoi aiemmin tällä viikolla medialle keskustelevansa luksusvalmistajan johtokunnan kanssa jatkuvasti F1:n mahdollisuuksista. Hän kertoi asian näyttävän hyvin lupaavalta ja siirtymisen formuloihin olevan yhä todennäköisempää. Brittimerkin ainoana hidasteena tiedetään olevan huolet F1:n uusien omistajien suunnitelmat formuloiden uusista moottorisäännöistä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Oscar Piastrin ylivoimaa Bahrainissa – Max Verstappenilla vaikea kilpailu
- Tuukka Taponen tarjoili näyttäviä ohituksia – suomalaiselle hyvät pisteet Bahrainista
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Lando Norris ja Max Verstappen epäonnistuivat pahasti Bahrainin GP:n aika-ajoissa
- McLaren murskasi muut Bahrainin harjoituksissa – ”Kuinka nuo voivat olla noin nopeita?”
- Tuukka Taposelta komea nousu palkintopallille F3-sprintissä
- McLarenit harjoituskärkenä – F1-konkarin ratti irtosi kesken ajon
- Tuukka Taponen nappasi hyvät lähtöasetelmat F3-sarjan aika-ajoissa
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Tuukka Taponen nappasi hyvät lähtöasetelmat F3-sarjan aika-ajoissa
- F1-huippulupaus muistelee erikoista tapaamistaan Kimi Räikkösen kanssa – ”Sitten minä ymmärsin sen”
- F1-kausi jatkuu jälleen ja Tuukka Taponen tukiluokissa mukana – tässä Bahrainin GP:n lähetysajat