Renault-pomo suitsutti Williamsin nuorta lupausta: ”Hän ansaitsee F1-paikan”
Williamsin 22-vuotias kuljettajalupaus Sergei Sirotkin on taas yhden askeleen lähempänä F1-pilotin pestiä. GP2- ja Formula Renault 3.5 -sarjoissa mainetta niittänyt venäläiskuski testasi brittimerkin F1-autoa Abu Dhabin jälkeisissä testeissä. Renaultin formulatallin ratatoimintojen johtaja Alan Permane kehui Sirotkinin suorituksia vuolaasti suositellen häntä Williamsin ensi kauden kuljettajatiimiin.
– Uskon rehellisesti, että hän ansaitsee kuljettajan paikan Williamsilla. Mielestäni häneltä löytyy vaadittava vauhti ja työmoraali. Uskon todella näin, Permane vakuutti Motorsportin haastattelussa.
Renaultin omassa kilpasarjassa pitkään ajanut venäläisnuorukainen on toiminut myös ranskalaistallin testikuljettajana F1:en puolella kahden viime vuoden ajan. Kuluneella kaudella Sirotkinilla oli kuitenkin harmillisen paljon epäonnea, sillä hänen Renault -kilpurinsa hajosi sekä Barcelonan että Sotshin kisaviikonloppuina.
– Hänellä on ollut epäonnea auton kanssa, mutta on myönnettävä, että emme ole tehneet tarpeeksi hyvää työtä hänen hyväkseen. Hän ajoi autoamme neljästi ja kahdella niistä kerroista se hajosi kokonaan, Permane pahoitteli.
Venäläinen on saanut F1-tavoitteelleen tukea myös toiselta merkittävältä henkilöltä autourheilun kärkisarjasta. Renaultin tähtikuljettaja Nico Hulkenberg jakoi vasta reilusti kehuja Sirotkinin suuntaan.
– Hän todella nöyrä ja ahkera kaveri. Hän tekee kovasti töitä ja uskon todellakin, että hän ansaitsisi paikan Williamsin tiimissä. Suosittelisin häntä F1-kuskiksi milloin vain, Hulkenberg sanoi Motorsportille.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan