Kestävyyskilpailuiden MM-sarja WEC:en saadaan ensi kaudeksi uutta väriä kärkitaistoon, kun venäläinen SMP Racing liittyy mukaan LMP1-luokan taisteluun. SMP:n taustajoukoissa vahvana taustatekijänä toimii myös SuomiF1-sivuston asiantuntija Mika Salo.

Salo muistelee päätyneensä projektiin sattuman kautta muutama vuosi sitten.

– Tein vielä silloin työtä Ferrarille. Minulta kysyttiin voisinko matkata Silverstoneen auttamaan erästä venäläistallia, joka oli ostanut heiltä pari autoa kilpailukäyttöön. Ajaisin heidän kanssaan sen kisan enkä hermostuisi heille, sillä kaikki olisi heille uutta, Salo muistelee.

Silverstoneen saapuessaan Salolle selvisi, että projektin puuhamies olikin hänelle jo tuttu entuudestaan. Boris Rotenborg on suomalaisille tuttu nimi Jokereiden kautta, mutta mieheltä löytyy intohimoa myös autourheilua kohtaan.

– Boris kysyi hetken juteltuamme, että haluaisinko auttaa heitä ja venäläisiä kuljettajia enemmänkin. Suostuin, lopetin kaiken muun ja hyppäsin pestiin, Salo kertoo nykyisestä roolistaan.

Millaisia haasteita Salo on venäläisessä moottoriurheilukulttuurissa joutunut kokemaan? Entä millaisena hän näkee itänaapurimme tulevaisuuden asfalttiradoilla? Katso yllä olevalta videolta!

Tilaa myös SporttiTV-kanavamme ja pysyt aina ajan tasalla uusimmista Salo-videoista!