Historia: Markku Alen juhli hetken aikaa rallin maailmanmestaruutta – sitten iljettävä kabinettipeli riisti sen häneltä

Rallin MM-sarja tuntee monta suurta skandaalia, mutta tuskin mikään vetää vertaistaan kauden 1986 kabinettipeleille. Vuosia jälkeenpäinkin yhä pahaa mieltä aiheuttava kulissien takainen vääntö riisti maailmanmestaruuden mieheltä, joka ehti sellaisena itseään hetken juhlia.

Kausi 1986 tullaan muistamaan rallimaailmassa ikuisesti. Henri Toivosen ja kartturi Sergio Creston kuolemaan johtanut onnettomuus toukokuussa Korsikalla vaikutti rallimaailmaan voimakkaasti. Niin myös tähän tarinaan.

Lancian suomalaisässän traaginen menehtyminen pakotti MM-sarjan nopeisiin toimenpiteisiin. Päättäjien vastaus kuljettajen ja katsojien turvallisuuden parantamiseksi oli lakkauttaa hurjat, mutta alati vaarallisimmiksi käyneet B-ryhmän ralliautot. Menneillään ollut kausi tulisi olemaan viimeinen, kun näillä yhä vuosikymmeniä myöhemminkin kaihoisia huokauksia aiheuttavilla pedoilla ajettaisiin isoa kovaa.

Suuresta surusta huolimatta rallikaravaani jatkoi eteenpäin. Lancia oli menettänyt tähtensä, mutta Toivosen tallikaverina ajanut luottokuljettaja Markku Alen otti italialaistiimin reppuselkäänsä. Hyvän ystävän menettäminen kosketti syvästi miestä, mutta ammattilaisen tavoin hän ei antanut sen näkyä ratin takana.

Lancian kanssa lajin valtikasta taisteli Peugeot, joka luotti niin ikään suomalaisosaamiseen. Edellisvuoden maailmanmestari Timo Salonen oli saanut rinnalleen nuoren Juha Kankkusen, joka osoitti heti huippupestin saatuaan olevansa kaiken ylistyksen arvoinen.

Kauden edetessä maailmanmestaruus muuttui kahden väliseksi taistoksi: Alen ja Kankkunen, Lancia ja Peugeot.

Huolimatta B-ryhmän autojen siirtymisestä pian museoihin panostivat kummatkin automerkit kilpureidensa kehitystyöhön hurjasti. Resursseissa ei säästelty, kun panoksena oli kaikkien aikojen merkittävin MM-titteli.

Tämän tarinan ruma luku kirjoitettiin kauden kolmanneksi viimeisessä osakilpailussa San Remossa, Italiassa. Kilpailun kärjessä viilettäneet Peugeotit saivat kuulla suureksi tyrmistyksekseen kilpailun tuomariston katsoneen autot sääntöjenvastaisiksi.

Osana Toivosen onnettomuutta sarjalle oli laadittu nippu rajoittavia sääntöjä, joista yksi kielsi autoihin asetettavat helmat pitoa ja ajo-ominaisuuksia parantamaan. San Remossa tuomaristo väitti Peugeotin autoista sellaiset löytyvän, vaikka auto oli aiemmin ollut sääntöjenmukainen paitsi muissa kilpailuissa, myös San Remon ennakkokatsatuksessa.

Peugeotin voimakkaita protestoinneista huolimatta tuomaristo eväsi ranskalaismerkin autoilta osallistumisoikeuden rallin päätöspäivään. Näin ollen Lancian autot perivät kilpailun kärkipaikat, ajattaen MM-taistossa mukana olleen Alenin kilpailun voittajaksi.

Suomalaista itseään tapa, jolla voitto tuli, hävetti suuresti. Hän ei ollut tallinsa nopein kuljettaja, vaan kilpailua varten rinnalle pestatut asfalttierikoismiehet määrättiin hidastamaan tahallisesti Alenille voiton varmistamiseksi. Tallikaverit tekivät työtä käskettyä, tosin hidastukset tapahtuivat ”sattumalta” televisiokameroiden kohdilla, jotta pelin henki ei varmasti jäänyt keneltäkään epäselväksi.

Välittömästi rallin jälkimainingeissa Peugeot vei asian eteenpäin FISA:n tutkittavaksi. Taiston yhä jatkuessa kausi jatkui. RAC-rallissa Alen sijoittui toiseksi ja Kankkunen kolmanneksi. Näin ollen Alen siirtyi pistejohtoon yhden pisteen turvin ennen kauden päättänyttä Olympus-rallia.

Ennen USA:n maaperällä ajettua B-ryhmän kaikkien aikojen viimeistä osakilpailua FISA, Lancia ja Peugeot MM-ehdokkaineen istahtivat alas käymään tilannetta lävitse. Kovista panoksista huolimatta kuljettajat eivät kantaneet keskenään kaunaa, ja niin saatiin sorvattua periaatepäätös, jossa Olympos-rallin jälkeinen pistetilanne määräisi maailmanmestarin nimen.

Alen ajoi kilpailun voittoon juhlien siten sopimuksen mukaisesti kauden 1986 maailmanmestaruutta. Toiseksi rallissa sijoittunut Kankkunen jäi hopealle MM-taistossa kuuden pisteen turvin.

Joulukuun 7. päivä päättyneen rallin jälkeen Alen leijui hetken seitsemännessä taivaassa. Juhlat olivat italialaisten ja suomalaisten tapaan riehakkaat, kun pitkään sarjan huipulla ajaneen suomalaispilotin koettiin vihdoinkin saavuttaneen hänelle eittämättä kuuluneen tittelin. Muistissa oli vielä vuosi 1978, jolloin Alen voitti kyllä MM-sarjan mestaruuden, mutta ei maailmanmestaruutta. Tuo titteli oli jaossa silloin vain autonvalmistajille, kirvelevästi vieläpä viimeistä kertaa.

Alenin juhlat jatkuivat 11 päivää, kunnes kesken seuraavaan kauteen valmistaneiden testien Alen sai käskyn saapua ensi tilassa Pariisiin kansainvälisen autoliiton FIA:n kokoukseen.

FIA oli käsitellyt lähes kaksi kuukautta vanhan Peugeotin valituksen, todeten San Remon tuomariston toimineen laittomasti hyllyttäessään ranskalaismerkin autot kilpailusta. Rangaistuksena tästä San Remon osakilpailu katsottiin MM-sarjan ulkopuoliseksi mittelöksi.

Päätös oli tyrmäävä Lancialle ja ennen kaikkea Alenille. Menetetyt 20 MM-pistettä pudottivat hänet sarjapisteissä toiseksi. Edelle nousi maanmies Kankkunen, joka pääsi juhlimaan maailmanmestaruutta ensimmäisellä kaudellaan B-ryhmän kalustolla.

Moni näki FIA:n toiminnan olleen näpäytys italialaisille, jotka vetivät härskisti kotiin päin omassa kotikilpailussaan. Ranskalaisvetoisena kattojärjestönä sen toimissa nähtiin myös jotain mätää.

Alenin kohtalo oli julma, MM-kruunun repiminen päästä satuttaa varmasti. Oli myös enemmän kuin harmillista, että siinä missä suomalaiskuljettajat olivat valmiita ratkaisemaan keskinäisen paremmuuden maastossa, halusivat toiset osapuolet ulkoistaa MM-taiston kabinetteihin.

Kankkunen juhli urallaan lopulta neljää maailmanmestaruutta, Alen ei yhtäkään.