Fernando Alonsolla hurja vaaratilanne – jarrut pettivät yli 300 km/h nopeudessa
Viime viikonloppuna kestävyyskilpailudebyyttinsä tehnyt F1-supertähti Fernando Alonso sai arvokasta kokemusta Daytonan 24 tunnin ajossa, vaikka menestys jäi puuttumaan. Syynä tähän oli kuitenkin enemmin autoon iskeneet tekniset ongelmat kuin kuljettajien ajotaidot.
Alonson, Lando Norrisin ja Phil Hansonin muodostama autokunta sijoittui kilpailussa lopulta sijalle 38. Alonson vauhti oli paikoin erittäin rohkaisevaa, mutta kisan jälkeen espanjalainen raportoi jokaisen kuljettajan pelkäämästä kokemuksesta.
– Minulle tapahtui kahteen otteeseen tilanne, jossa saapuessani ensimmäiseen mutkaan täydessä vauhdissa auto ei totellut jarrupolkimen painallusta. Minulla oli vauhtia 300-310 kilometriä tunnissa, joten oli totta kai pelottava kokemus kun auto ei pysähdy käskystäni, Alonso kertoi Autosportille.
– Onneksi mutkassa on leveä ulosajoalue ja ”pakotie”. Mutta pimeällä sitä tai seinän sijaintia on hyvin vaikea hahmottaa. Se teki kokemuksesta entistä pelottavampaa.
Muuten Alonso piti Daytonan kokemuksestaan.
– Kisa oli kaikkine ajoineen ja muine oheistoimineen hauska kokemus. Nautin kestävyyskilpailun erikoislaatuisuudesta ja oli mukava huomata, että olin myös kilpailukykyinen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan