FIA-pomo puolustaa formuloiden vihattuja rangaistuksia – ”Niille ei ole mitään helppoja vaihtoehtoja”
FIA:n päämies Jean Todt on saanut viime aikoina paljon kritiikkiä lähtöruuturangaistusten hurjasta määrästä F1:ssä. Todt puolustautuu arvostelua vastaan väittämällä, ettei asiaan ole mitään muutakaan helppoa ratkaisua.
– Päädyimme tähän vähentääksemme kuluja. Tavoitteena oli myös helpottaa moottorien toimittamista yksityistalleille, joilla ei ole niin paljon rahaa. Mielestäni asiaan ei ole helppo löytää oikeaa ratkaisua. Mitä sitten tapahtuisi, jos emme tekisi mitään? Moottoreita olisi liian kallista ostaa, FIA-jehu valitteli Abu Dhabissa pidetyssä mediatilaisuudessa.
Viime F1-kaudella lähtöruuturangaistukset nousivat paljon suurempaan osaan, kuin moni olisi toivonut. Sanktioita jaettiin avokätisesti erityisesti moottoriosien kuluttamisesta. Tämän myötä epäluotettavien koneiden kanssa tuskailleet Honda ja Renault ottivat yhteensä satoja rangaistuksia.
Lähtöruuturangaistuksia ryöpyttivät kauden mittaan niin kuljettajat, tallipäälliköt kuin fanitkin. Monet olivat sitä mieltä, että ne pilasivat formuloiden luonnollisen kilpailun.
Todtin mukaan laji on kuitenkin muuttunut niin paljon, että paluuta entiseen ei ole.
– Ennen sait vaihtaa perjantain moottorin uuteen koneeseen lauantaina. Sinulla oli erikseen aika-ajomoottori. Saatoit tehdä saman 20 kertaa. Päätimme, että näin ei voi enää tehdä. Mitä sitten, jos joku vaihtaa konetta? Mielestäni tähän oli yhteisymmärrys, että siitä pitää seurata lähtöruuturangaistus. Siksi se on ja pysyy, Todt jankutti.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”