Mercedeksen mestaruuskilpurin suunnittelija: ”Viime vuoden autoamme oli vaikea ymmärtää”

Vaikka Mercedes kaahaili viime kaudella jo neljänteen perättäiseen F1:n valmistajien maailmanmestaruuteensa, ei tallin W08-kilpuri ollut silti aivan täydellinen mestariteos. Mestarikilpurin suunnitellut John Owen myönsi, että Mercedes oli autonsa hämmentävien teknisten vikojen kanssa välillä pahasti vaikeuksissa.
– Tämän auton kanssa oli myönnettävä, että olimme todella hämmentyneitä sen kanssa. Viime vuoden autoamme oli vain vaikea ymmärtää. Yritimme katsoa ja korjata oikeita asioita, mutta emme saaneet siltä odotettua vastausta. Siitä sille tuli nimeksi ”diiva”, Owen paljasti Motorsportille.
Kauden alkupuolella mestaruusautoa vaivasivat ylipaino ja ailahtelevuus Pirellin uusien ultrapehmeiden renkaiden kanssa.
– Niissä ensimmäisissä kisoissa olimme todella ihmeissämme. Suoraan sanottuna emme tienneet, mitä voisimme tehdä, Owen muisteli.
Mercedes onnistui lopulta paikantamaan erikoiset ongelmansa auton takarenkaiden teknisiin ratkaisuihin. Huipputalli kokeili monenlaisia vaihtoehtoja, kunnes löysi lopulta vastauksen insinöörejä kummastuttaneihin vaikeuksiin.
– Automme oli hieman painavampi takarenkaiden alueella koko vuoden mittaan. Monet muut tekivät autoista painavampia eturenkaiden osalta. Kyse oli siitä, että meidän piti löytää paras tapa saada tasapaino molempien renkaiden välille. Kokeilimme monia asioita ja ajateltuamme sitä lisää pääsimme vaiheittain ongelmien päälle, Owen valotti.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Oscar Piastrin ylivoimaa Bahrainissa – Max Verstappenilla vaikea kilpailu
- Tuukka Taponen tarjoili näyttäviä ohituksia – suomalaiselle hyvät pisteet Bahrainista
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Lando Norris ja Max Verstappen epäonnistuivat pahasti Bahrainin GP:n aika-ajoissa
- McLaren murskasi muut Bahrainin harjoituksissa – ”Kuinka nuo voivat olla noin nopeita?”
- Tuukka Taposelta komea nousu palkintopallille F3-sprintissä
- McLarenit harjoituskärkenä – F1-konkarin ratti irtosi kesken ajon
- Tuukka Taponen nappasi hyvät lähtöasetelmat F3-sarjan aika-ajoissa
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Tuukka Taponen nappasi hyvät lähtöasetelmat F3-sarjan aika-ajoissa
- F1-huippulupaus muistelee erikoista tapaamistaan Kimi Räikkösen kanssa – ”Sitten minä ymmärsin sen”
- F1-kausi jatkuu jälleen ja Tuukka Taponen tukiluokissa mukana – tässä Bahrainin GP:n lähetysajat