F1-tallipomo kommentoi suurta sponsorikohua – oliko syy nuoressa kuskikaksikossa?
Williamsin apulaistallipäällikkö Claire Williams kertoi medialle näkemyksiään tallin pitkäaikaisen pääsponsorin Martinin päätöksestä vetäytyä formuloista. Williams ei usko, että nuorella kuskikokoonpanolla olisi ollut osaa sponsorin ratkaisuun.
Williamsin F1-tallin pääsponsori Martini tiputti tiistaina varsinaisen jättiuutisen. Alkoholibrändi aikoo lopettaa pitkään jatkuneen yhteistyön tulevan kauden jälkeen.
Vaikka päätöksen syitä ei olekaan vielä kerrottu julkisuuteen, alkoi asiasta liikkua heti villejä huhuja. Eräät sisäpiirilähteet ehdottivat, että Martini ei pitänyt Williamsin 19-vuotiaan Lance Strollin ja 22-vuotiaan Sergei Sirotkinin muodostamasta kuskikokoonpanosta.
Nuorekas kuskikaksikko närästi tietojen perusteella Martinia. Huhujen mukaan viinamerkki olisi toivonut kisakuskiksi vähintään yhtä vanhempaa kuljettajaa. Alkoholivalmistaja ei halunnut sponsoroida tallia, joiden kuskit ovat vain parikymppisiä.
Claire Williams tyrmäsi huhut kuitenkin suoralta kädeltä. Tallijehun mukaan kyseessä on vain tavallinen yhteistyösopimus, jota ei päätetty enää uusia.
– Juttelimme Martinille Sergein palkkaamisesta jo aikoja sitten, ja he olivat hyvin avoimia idealle. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä kuskien ikien kanssa. Martinilla ja Williamsilla oli menestyksekäs yhteistyö, joka tuli nyt päätökseensä. He eivät vain jätä Williamsia, vaan poistuvat F1:stä kokonaan, Williams valotti Le Journal de Montrealille.
Lähde: Le Journal de Montreal
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllättävä mahdollisuus – ”Kuvittelisin heidän tarvitsevan kokemusta”
- Virallista: F1-sarjan viimeinen kuljettajasopimus julki – tässä ovat uuden F1-kauden kuljettajat
- Red Bull vahvisti: Tässä on Max Verstappenin uusi tallikaveri
- Valtteri Bottaksen tulevaisuus varmistui – palaa Mercedekselle
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi