Mika Salo uskoo sähköformuloihin, vaikka nykymeno ei vakuuta: ”F1-kuskit ajavat F4-vauhtia”
SuomiF1-sivuston asiantuntija Mika Salo on seurannut sähköformulasarja Formula E:n kasvua mielenkiinnolla. Tulevaisuuden teknologiaan nojaava sarja omaa hurjasti potentiaalia, mutta Salon mukaan mukaan sillä on vielä pitkä tie kuljettavanaan ennen pääsyä arvostetuksi moottoriurheilusarjaksi.
– Se on tulevaisuutta ja hieno juttu. Olen nähnyt muutamia kisoja, mutta eivät ne ole hirveästi säväyttäneet. Kisat ovat olleet kyllä hyviä, mutta autot eivät ole nopeita eikä niistä lähde ääntä. On outoa, että F1-kuljettajat ajavat F4-vauhtia, Salo vertaa.
Sarjan konsepti tuoda kilpailut suurkaupunkien kaduille kerää Salolta kiitosta. Kunhan teknologia kehittyy enemmän, uskoo entinen F1-pilotti sarjan nousevan uusiin ulottuvuuksiin.
Sähköformuloiden seuraaminen ei ole Salon tämän vuoden pääprioriteetti. Työt venäläisen SMP-projektin parissa pitävät miehen kiireisenä.
– Toimin jälleen kisatuomarina muutamissa F1-kisoissa. Tarkkaa määrää en vielä tiedä, mutta uskoisin olevani mukana viidessä-kuudessa kilpailussa. Muuten aika menee pitkälti SMP:n parissa. Mietimme tällä hetkellä eri kuskivalintoja pienempiin formulasarjoihin, ja sitten keskityn myös SMP:n LMP1-projektiin kestävyyskilpailuiden MM-sarja WEC:ssä.
Entä ajako Salo itse tänä vuonna?
– Epäilen vahvasti. Yritän ainakin olla ajamatta. Ehkä käyn ajamassa sitä meidän prototyyppiä, se näyttää niin hienolta, Salo toteaa hymyillen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Perezille lähtöpassit Red Bullilta
- Red Bullilta pian iso ja odotettu uutinen
- Lähde: Max Verstappen esti Sergio Perezin potkut aiemmin tällä kaudella – mestari ei halunnut tätä kuskia tallikaverikseen
- F1-sarjan uusi talli monivuotiseen sopimukseen Ferrarin kanssa
- Carlos Sainz hyppäsi jo Williamsin puikkoihin – vei Ferrarilta jättisponsorin mukanaan
- Max Verstappen pyysi anteeksi
- Valtteri Bottakselle kaksi jättirangaistusta Abu Dhabissa
- Valtteri Bottas huokaisi helpotuksesta – jakoi myös selkeän lausunnon ensi kauden osoitteestaan
- McLaren on F1-maailmanmestari! – Valtteri Bottaksen F1-uralle karu loppu
- Max Verstappen purki tuntojaan tuomaristolle: ”Typerät idiootit”