F1-kuljettaja Valtteri Bottaksen pitkäaikainen sponsori, monialakonserni Wihurin pääomistaja Antti Aarnio-Wihuri kommentoi suomalaiskuskin sopimusasioita Urheilulehden haastattelussa.

Wihuri on tukenut Bottasta jo karting-ajoista saakka. Toista kauttaan Mercedeksellä ajavan suomalaisen sopimus mestaritallin kanssa ulottuu toistaiseksi kauden 2018 loppuun. Suomalaisen mahdollisiksi korvaajiksi on mediassa nostettu Red Bullin Daniel Ricciardoa ja Force Indialla ajavaa Mercedes-suojattia Esteban Oconia. Sponsori pitää jatkoa Mercedeksellä todennäköisimpänä vaihtoehtona Bottakselle.

– Aika todennäköisenä pidän, että Valtteri jatkaa edelleen Mercedeksellä, mutta ykkösissä voi tapahtua kaikenlaista. Eteen voi tulla yllättäviä asioita, Aarnio-Wihuri sanoi Bottaksen tilanteesta formulakauden alla ilmestyneen Urheilulehden haastattelussa.

Bottaksen ajaessa Williamsilla häntä huhuttiin kovasti Ferrarille Kimi Räikkösen korvaajaksi, mutta tuo siirto ei koskaan toteutunut. Aarnio-Wihuri kuitenkin muistuttaa, että suomalaiskuljettaja voidaan nähdä myös Maranellon tiimissä.